VTT tuomassa gigabitin langattomat yhteydet

Vetää kansainvälistä kärkihanketta
VTT tuomassa gigabitin langattomat yhteydet

VTT johtaa kansainvälistä hanketta, jossa kehitetään langaton tiedonsiirto peräti kymmenen kertaa nykyistä nopeammaksi. Tavoitteena on saada aikaan uusi tiedonsiirtonopeus samalla hinnalla kuin nykyiset parhaat tiedonsiirtonopeudet.

VTT on kehittänyt kymmenen megabittiä sekunnissa siirtävän tiedonsiirtolaitteen (kuvassa). Samankaltaiseksi suunnitellaan peräti tuhannen megabitin, eli gigabitin nopeudella langattomia palveluja välittävä uusi laite. VTT kehittää tätä erittäin nopean tiedonsiirron lähetin- ja vastaanotinteknologiaa vain vähän energiaa kuluttavista elektroniikkakomponenteista.

Yhteistyötä Berkleyn yliopiston kanssa

Vuonna 2007 päättyvässä tutkimus- ja kehityshankkeessa VTT tekee tiivistä yhteistyötä alalla maailman johtavan, yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston langattoman tiedonsiirron tutkimuslaitoksen (Berkeley Wireless Research Center) kanssa.

Tutkimuslaitokset määrittelevät yhteisesti uuden tiedonsiirtotekniikan vaatimukset sekä suunnittelevat huippunopeassa tiedonsiirrossa tarvittavat lähetin- ja vastaanotinlaitteistot kokonaan uudelle, 60 gigahertsin taajuusalueelle.

Nykyisistä nopeimmat, lähietäisyydellä toimivat paikallisverkot käyttävät 5 gigahertsin taajuutta ja mahdollistavat enintään noin 100 megabitin tiedonsiirtonopeuden. Mobiiliverkot toimivat nykyisin 1–4 gigahertsin taajuuksilla, ja nämä mahdollistavat tällä hetkellä enintään noin kahden megabitin tiedonsiirtonopeuden.

Kehittämishanke perustuu osittain tutkijavaihtoon VTT:n ja Berkeleyn välillä. Hankkeessa rakennetaan uuteen teknologiaan perustuva koelaitteisto, jolla on tarkoitus kokeilla suunnittelun tuloksia käytännössä. VTT:n tutkimushankkeen rahoittavat VTT ja Tekes sekä Asperation, Elektrobit Microwave, Filtronic, Nokia ja Puolustusvoimat. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös