Vuoden Tietotekniikkavaikuttaja valittu

Martti Mäntylä vaikuttaja, vuoden työ on Matka.fi
Vuoden Tietotekniikkavaikuttaja valittu

Tietotekniikan liitto on myöntänyt vuotuiset tunnustukset it-alan toimijoille. Vuoden Tietotekniikkavaikuttajaksi nimitettiin professori Martti Mäntylä, ja vuoden tietotekniikkatyö on liikenne- ja viestintäministeriön johdolla koottu Matka.fi-nettisivusto.

Martti Mäntylä toimii professorina Helsinki Institute for Information Technologyssa. Tunnustusta perusteltiin erityisesti hänen pitkäaikaisella työllään tietojenkäsittelytieteen ja tietotekniikan hyväksi sekä Suomessa että kansainvälisesti. Mäntylä on vaikuttanut muun muassa IFIP:in (International Federation for Information Processing) työryhmissä. Mäntylä on myös kehittänyt yrityselämän ja korkeakoulun välistä yhteistyötä tehokkaalla ja tuottavalla tavalla.

Matka.fi yhdistää eri liikennemuodot yhdeksi ketjuksi

Liikenne- ja viestintäministeriön kokoama valtakunnallinen joukkoliikenteen reitti- ja aikataulupalvelu Matka.fi palkittiin vuoden tietekniikkatyönä. Matka.fi muodostaa annettujen tietojen perusteella matkareitin aikatauluineen osoitteesta osoitteeseen koko maassa.

Erona muihin valtakunnallisiin aikatauluhakuihin on se, että Matka.fi yhdistää eri joukkoliikennevälineitä matkaketjuiksi yhdellä haulla. Palvelu helpottaa matkojen suunnittelua, koska asiakkaan ei tarvitse hakea liikennevälineiden aikatauluja useista lähteistä.

"Matka.fi on hyvä esimerkki siitä, miten teknologia saadaan palvelemaan kansalaisia ja palvelut siirrettyä verkkoon. Palvelu on monipuolinen ja helposti kaikkien hyödynnettävissä", kehuu Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Jukka Rinne.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös