Web-pohjaista kriisiviestintää
Yhdysvaltalainen Missionmode Solutions on julkistanut uuden ohjelmistonsa kriisitilanteiden hallintaan, kriisiviestintään ja liikkuvien työntekijöiden ohjaukseen. Missionmode on web-selainpohjainen järjestelmä, jolla esimerkiksi onnettomuustilanteiden avustus- ja viranomaishenkilöstö tavoitetaan hallitusti ja keskitetysti.
Ohjelmiston tavoite on pitää ajan tasalla kaikki kriisitilanteen ratkaisuun osallistuvat henkilöt ja sidosryhmät. Valmistajan mukaan tavoite on, että avustustyöntekijät, yritysjohtajat ja viranomaiset ovat ajan tasalla nopeasti etenevien tilanteiden kehittymisessä. Usein kriisi- ja onnettomuustilanteiden ongelmia pahentaa entisestään tiedonkulun tökkiminen. Järjestelmä esimerkiksi soittaa automaattisesti ennakkoon määrätyille henkilöille ja ilmoittaa tilanteesta. Puheluiden lisäksi yhteyttä voidaan pitää sms-viesteillä, fakseilla ja säbköpostiviesteillä.
Missionmode on web-selainpohjainen vuokrattava sovelluspalvelu. Palvelupaketti sisältää kaikki viestikustannukset viestikeskuksesta loppukäyttäjille. Palvelu maksaa 219--1029 euroa käyttäjältä vuodessa ennen veroja palvelun kokoonpanosta riippuen.
Tuotetta edustaa Suomessa Adsotech Finland.








