Windows oli vaarassa kaatua spagettikoodiin

Allchin paljasti, arvostelijat ilkkuvat
Windows oli vaarassa kaatua spagettikoodiin Windowsia luotsaava Jim Allchin muutti koko Microsoftin ohjelmistokehitystavan.

Microsoftin eläkkeelle jäävä Windows-johtaja Jim Allchin teki todellisen yllätyspaljastuksen kertoessaan Wall Street Journalille, miten hän joutui kertomaan Bill Gatesille, ettei Windows Vistaa kerta kaikkiaan saada toimimaan. Kertomus siitä, miten koko Windows kehitys oli kaatua "spagettikoodiin", selittää Vistan myöhästymisen, ja on saanut arvostelijat toteamaan, että nykyiset Windows-versiot ovat nyt sitten virallisesti "rikki".

Allchin kertoi laatulehti Wall Street Journalin haastattelussa, miten Microsoftilla jouduttiin todella kovien ratkaisujen eteen, ja niinkin äskettäin kuin viime vuoden keväällä. Allchin kertoi Gatesille, että Longhorn-työnimellä työstetty uusi Windows-versio oli tullut niin monimutkaiseksi, ettei sitä olisi koskaan saatu toimimaan kunnolla. Virheitä olisi yksinkertaisesti jäänyt liikaa.

Syynä tähän oli Microsoftin käyttämä ohjelmointitapa, jossa Windowsia kehitettiin tuhansissa pienissä paloissa, jotka sitten lopuksi yhdistettiin kokonaisuudeksi. Lopputulema oli "spagettikoodia", jota ei monimutkaisuuden kasvaessa olisi saanut mitenkään toimimaan kunnolla.

Longhorn-koodipohja roskiin, vuosien työ hukkaan

Allchinin mukaan ainoa ratkaisu oli hylätä siihen asti käytetty ohjelmointitapa, ja sen mukana Windows Longhornin jo kehitetyt osat. Hukkaan oli siis menossa vuosien työ. Allchinin mukaan Bill Gates aluksi vastusti hanketta, samoin kuin yhtiön sovelluskehittäjät.

Uuteen malliin oli kuitenkin pakko mennä. Siinä käyttöjärjestelmälle ja sen ohjelmille kehitetään ensin hyvin toimiva ydin, johon voidaan lisätä toimintoja erillisinä osina. Näin kokonaisuus saadaan hallintaan, ja päästään eroon palapelirakenteen virhealttiudesta.

Microsoft otti myös käyttöön uusia työvälineitä, jotka seuraavat automaattisesti koodin puhtautta, ja poistavat joukosta virhealtista lähdekoodia. Vastustavat sovelluskehittäjät laitettiin ruotuun, ja jos tarkistustyökalut löysivät kehittäjältä jatkuvasti virhealtista koodia, hänet laitettiin "ohjelmointiarestiin".

Gates: "Toivon että olisimme tehneet sen aiemmin"

Uudistus auttaa myös ymmärtämään, miksi Windows Vista on niin pahasti myöhässä. Aikaisemmin myöhästys johtui juuri huonosta ohjelmointitavasta, ja uudelleenaloituksen myötä kirittävää on vieläkin enemmän. Tästäkin syystä jotkin Vistaan suunnitellut ominaisuudet tullaan lisäämään siihen vasta julkistuksen jälkeen.

Uusi kehitystapa on Allchinin mukaan osoittautunut menestykseksi, sillä Windows Vistan ensimmäisissä versioissa on ollut kertaluokkaa vähemmän virheitä kuin aikaisemmin.

Bill Gates totesi uudistuksesta, että "toivon, että olisimme tehneet sen aiemmin." Uusi ohjelmointitapa on nyt siirretty myös Office-ryhmään.

Arvostelijat: "Windows on nyt virallisesti rikki"

Allchinin paljastukset ovat herättäneet internetissä vilkkaan keskustelun. Microsoftia on arvosteltu vuosia ohjelmoinnin huonosta tasosta, mikä näkyy käyttöjärjestelmästä löytyneistä sadoista turva-aukoista ja kymmenistä tuhansista muista virheistä.

Paljastuksia on nyt tulkittu siten, että Windowsin ohjelmointitapa on todellakin ollut huono ja virheitä tuottava. Aikaisemmin Microsoft on puolustanut itseään avointa ohjelmakehitystä vastaan sanomalla, että kaupallisen yrityksen keskitetysti koordinoima ohjelmointihanke tuottaa parempaa koodia kuin vapaaehtoisuuteen pohjautuva open source -malli.

Windows oli vaarassa kaatua spagettikoodiin Microsoftin pääohjelmistoarkkitehti Bill Gates vastusti ensin Longhornin kehityspohjan romuttamista.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös