Windows suomenkielisenä olohuoneisiin

Ensimmäiset koneet jo marraskuussa
Windows suomenkielisenä olohuoneisiin Fujitsu-Siemensin Media Center -kotelo muistuttaa nykyisiä mini-pc-runkoja Se voidaan piilottaa esimerkiksi taulutelevision taakse tai jättää esille tv-hyllyyn.

Microsoftin Windows XP 2005 Media Center Edition -käyttöjärjestelmään perustuvia koneita ei ole juuri lanseerattu Suomen markkinoille, koska laitevalmistajat ovat saaneet odottaa suomen kielelle lokalisoitua versiota. Microsoft vahvistaa, että suomenkielinen versio on viimein valmis ja saatavana lokakuun puolivälin jälkeen. Sen idea on tuoda Windows helppokäyttöisessä ja yksinkertaisessa muodossa elokuvien, kuvien ja tv-ohjelmien katseluun kotiteatterikoneelta.

Näillä näkymin ensimmäisenä Windows Media Center -koneen lanseeraa Suomessa Fujitsu-Siemens, joka esittelee ensimmäiset mallinsa Digiexpo-messuilla Helsingissä marraskuun alussa. Kilpailija HP on tuomassa Media Center -koneen Suomen markkinoille vasta ensi vuonna. Tämän hetken arvio on saada kone kauppoihin jo tammikuussa.

Näppäimistö ja peliohjain kotiviihteeseen

Media Centerin tueksi tuodaan markkinoille langaton näppäimistö, jossa on lukuisat erikoisnäppäimet juuri käyttöjärjestelmän erikoistoimintoja varten. Tuote Microsoft Remote Keyboard for Windows XP Media Center Edition tukee esimerkiksi äänenvoimakkuuden säätöä, tv-kanavan vaihtoa, eri osioiden välillä navigointia ja muita Media Centerin toimintoja omista painikkeistaan.

Näppäimistön luvataan olevan myös roiskesuojattu ja siinä on pikanäppäin, jolla näppäimistö voidaan lukita pois käytöstä, kun se jätetään esimerkiksi pöydälle lasten ulottuville. Näppäimistö tulee vielä syyskuussa markkinoille noin 105 euron hintaan.

Microsoftt tuo markkinoille lisäksi nykyisiä Xbox-ohjaimia hieman pienemmän uuden peliohjaimen, joka toimii sekä Windowsin että Xbox 360:n kanssa. Laite muistuttaa ulkoisesti nykyisiä Xbox-ohjaimia.

Windows suomenkielisenä olohuoneisiin Ihmiset käyttävät tulevaisuudessa enemmän aikaa pc:n ääressä, ja jatkuvasti suuremman osan käyttöajasta vievät musiikki, pelit ja viihde. Seuraavaksi Microsoft haluaa valloittaa olohuoneet, kertoo Martin Munkner.
Tagit: Microsoft
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös