Windows Vista viivästyy ensi vuoden loppuun
Windows XP:n kauan odotettua ja Longhorn-työnimellä tunnettua seuraajaa saadaan ilmeisesti odottaa aivan ensi vuoden loppuun. Tekniikaltaan kokonaan uudistuva Windows Vista -käyttöjärjestelmä ehtii ensi vuoden joulumarkkinoiden kotikoneisiin, mutta palvelinversiota joudutaan odottamaan vieläkin pitempään.
Microsoft julkisti virallisesti uuden käyttöjärjestelmän nimen puolitoista viikkoa sitten. Julkistuksen yhteydessä yhtiö kertoi Windows Vistan saapuvan kauppoihin vuoden 2006 toisella puoliskolla.
Microsoftin johtaja Will Poole kuitenkin lipsautti analyytikoille järjestetyssä esityksessä Redmondissa, että Vista tuodaan kauppoihin vasta ensi vuoden lopun juhlapyhiksi, kertoo uutispalvelu IDG. Tällä hän viittasi mitä ilmeisimmin joko marraskuun lopun kiitospäivän juhliin Yhdysvalloissa, tai paremminkin vuoden lopun joulumarkkinoihin.
Ensimmäinen beta-versio jakelussa
Windows Vistan ensimmäinen beta-versio on jo jakelussa Microsoftin beta-ohjelmaan osallistuville koekäyttäjille. Beta-versio ei tosin sisällä vielä kaikkia uusia ominaisuuksia, mutta se auttaa varsinkin sovelluskehittäjiä tekemään ohjelmistaan uudet versiot Vistalle. Ennen ensi vuoden julkistusta on odotettavissa ainakin yksi julkinen beta-versio.
Palvelimille tarkoitetusta uudesta Windows-käyttöjärjestelmästä Microsoft ei ole vielä paljastanut tarkempia tietoja. Myöskään sen virallista nimeä ei ole paljastettu, vaan käytössä on edelleen työnimi Longhorn. Alustavan aikataulun mukaan Longhornin palvelinversion pitäisi kuitenkin tulla myyntiin vuoden 2007 aikana.








