Wlan tulee Nokian kaikkiin yrityspuhelimiin

Data- ja voip-palveluita varten
Wlan tulee Nokian kaikkiin yrityspuhelimiin

Nokian yritysratkaisujen johtaja Mary McDowell sanoi perjantaina Reutersin haastattelussa, että yhtiön jokaiseen yrityskännykkään tulee jatkossa langattomien lähiverkkojen tuki. McDowellin mukaan kaikki tämän vuoden puolivälin jälkeen julkistetut yrityspuhelimet toimivat sekä matkapuhelin- että wlan-verkoissa.

Nokian puhelimista vasta 9500-kommunikaattori tulee wlan-verkkoja, eikä yhtiö vielä paljastanut kuinka monia matkapuhelin- ja wlan-verkkojen malleja on tulossa. Nokia on kertonut tuovansa tänä vuonna kauppoihin myös 3g- eli wcdma-verkkojen yrityspuhelimen. Yhteensä puhelimia on luvassa noin 40, joista noin neljänneksen on määrä tukea wcdma-verkkoja.

McDowell sanoi Reutersin haastattelussa, että julkisten organisaatioiden ja yritysten puhelimet ovat Nokian suurin potentiaalinen kasvualue. Hän kuitenkin myönsi, että yhtiön on vielä tehtävä töitä rakentaakseen suhteita yritysten it-investoinneista päättäviin, kuten tietohallintojohtajiin.

Voip ensin kuluttajille

Nokian yritysratkaisujen johtajan Niklas Savanderin mukaan wlanin tärkein käyttötarve on datapalveluissa esimerkiksi sähköposteja ladatessa. Hän arvioi, että myös wlan-voip eli ip-puhelut langattomissa lähiverkossa toteutuvat, mutta ensin kuluttajapalveluissa.

Savander korostaa, että kuluttajien voip-sovellukset ovat melko yksinkertaisia, mutta yritykset vaativat tiheämpää wlan-peittoa ja korkeampaa luotettavuutta. Hän myös arvioi, ettei pelkkä ip-puhe riitä yrityksille, vaan ne kaipaavat myös muita palveluita.

Niklas Savander arvioi, että vuosi 2005 on voipin kokeilu- eli trial-aikaa ja vasta vuonna 2006 nähdään millaiset palvelut lähtevät vetämään.

Wlan tulee Nokian kaikkiin yrityspuhelimiin
Tagit: McDowell, Nokia, Voip, Wlan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös