Yhdysvalloissa historian suurin pankkitietovarkaus

Jopa miljoonan asiakkaan tiedot vietiin
Yhdysvalloissa historian suurin pankkitietovarkaus

Yhdysvalloissa on paljastunut kenties historian kaikkien aikojen suurin pankkien tietovarkaus, jossa neljältä suurelta pankilta on viety asiakkaiden pankkitietoja, joita on sitten myyty eteenpäin valtavilla voitoilla. Miljoonien dollarien jupakassa on pidätetty jo ainakin yhdeksän ihmistä, ja päätekijöiden jälkeen viranomaisten huomio on kiinnittynyt tietoja ostaneisiin yrityksiin, lakifirmoihin ja perintäyrityksiin.

Jupakassa on tulilinjalla Yhdysvaltojen toiseksi suurin pankki, Bank of America, sekä kolme muuta pankkia, Wachovia, PNC Financial Services Group sekä Commerce Bancorp. Pankeilta on alustavien arvioiden mukaan viety noin 670 000 henkilötietoa, mutta viranomaisten mukaan luku saattaa hyvin nousta miljoonaan.

Tilitietoja kymmenillä tuhansilla, lakifirmoille miljoonilla

Viranomaiset ovat pidättäneet laajoissa tutkimuksissaan jo yhdeksän henkilöä ja lisää pidätyksiä on tiedossa lähiaikoina. Päätekijä on ilmeisesti mies nimeltä Orazio Lembo. Hän houkutteli lahjuksilla pankkien korkeita virkailijoita luovuttamaan tietoja, ja sai uskoteltua heille etteivät he jäisi kiinni. Viranomaisten mukaan palkkiot ovat olleet yleensä kymmenen dollaria henkilötietoa kohden, ja pankeissa työskennelleet tiedonantajat ovat netonneet ainakin kymmeniä tuhansia dollareita kukin.

Lembon voitot ovat olleet aivan eri luokkaa. Poliisi arvioi, että viimeisen neljän vuoden aikana hän on tienannut miljoonia dollareita. Lembo sai pyyntönsä noin 40 yritykseltä, jotka olivat pääosin lakifirmoja ja perintätoimistoja. Tili- ja henkilötietojen kyselyt välitettiin pankkivirkailijoille, jotka lähettivät takaisin haluttujen henkilöiden tiedot. Laki- ja perintäfirmat ovat arvatenkin saaneet, tai ainakin odottaneet saavansa, tiedoista kymmenien miljoonien arvosta rahallista hyötyä. Vain se selittäisi Lembolle maksetut miljoonapalkkiot.

Viranomaisten mukaan tutkimukset ovat etenemässä toiseen vaiheeseen, jossa huomio kiinnitetään tietoja ostaneisiin yrityksiin.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös