Yli 237 miljoonaa tietoturvahyökkäystä puolessa vuodessa

Julkishallinto tietomurtojen suosikkikohde
Yli 237 miljoonaa tietoturvahyökkäystä puolessa vuodessa

Tämän vuoden tammi-kesäkuun aikana tehtiin yli 237 miljoonaa tietoturvahyökkäystä. Eniten hyökkäyksiä, kaikkiaan 54 miljoonaa, kohdistui Yhdysvaltain valtionhallintoon. Teollisuusyrityksiin rekisteröitiin 36 miljoonaa hyökkäystä ja finanssialan yrityksiin 34 miljoonaa. Samaan aikaan tehtiin yli 35 miljoonaa nettihyökkäystä, joiden tavoitteena oli liiketoiminta- tai henkilötietojen varastaminen, kertoo IBM:n tuore Global Business Security Index -tutkimus.

Virussähköpostien sekä tietoturvahyökkäysten määrä kasvoi 50 prosenttia tammi-kesäkuun aikana. Samallan valtionhallintoon, rahoitusalan ja terveydenhuollon yrityksiin sekä teollisuuteen kohdistuvat tarkasti suunnitellut ja kohdistetut hyökkäykset lisääntyivät merkittävästi.

Tietoturvahyökkäykset räätälöityjä

Tarkasti kohdistettujen hyökkäysten yleistyminen sekä vähemmän voittoa tuottavien perinteisten uhkien, kuten roskapostin ja yksinkertaisten virusten väheneminen, ilmentää tietoturvahyökkäyksien muuttumista entistä tarkoituksellisemmiksi. Yritysten avaintiedon varastamiseen tähtäävät hyökkäykset liittyvät entistä useammin rikolliseen toimintaan.

Tarkasti tiettyyn organisaation tai henkilöön kohdistettujen nettihyökkäysten määrä kasvoi yli kymmenkertaiseksi kuluvan vuoden tammikuusta. Aiempina vuosina tietoturvahyökkäysten tavoitteena on ollut lähinnä tietojärjestelmien toiminnan häiritseminen tai keskeyttäminen. Räätälöidyt nettihyökkäykset ovat osoittautuneet tehokkaiksi keinoiksi aineettoman pääoman tai henkilötietojen varastamiseen. Onnistuneet hyökkäykset myös heikentävät entistä enemmän yritysten julkisuuskuvaa ja asiakkaiden luottamusta.

Joulukuussa 2004 keskimäärin joka 52:s sähköpostiviesti sisälsi haittaohjelman. Kuluvan vuoden kesäkuuhun mennessä määrä oli kasvanut jo keskimäärin yhteen haittaohjelmaan 28 viestissä.

Yli 237 miljoonaa tietoturvahyökkäystä puolessa vuodessa
Tagit: IBM, Phishing
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös