1275 dollarin seireeni-kännykkä hämmästyttää

Ensimmäinen moottoroitu simpukkapuhelin
1275 dollarin seireeni-kännykkä hämmästyttää Serene-puhelimen klassisen numeronäppäimistön keskellä on Applen Ipod-soittimien tapainen kosketusvalintalevy.

(Korjaus 12:08. moottoroitua läppää on käytetty aiemminkin.)

Moderneista ratkaisuista ja muotoilusta tunnettu viihdelaitteiden valmistaja Bang & Olufsen on julkaissut uudenlaisen Serene-matkapuhelimen yhteistyössä Samsungin kanssa. Läppäpuhelin avautuu ja sulkeutuu automaattisesti pienen moottorin turvin, valintalevy on kuin vanhoista analogisista puhelimista ja kännykkä toimii väärin päin.

Puhelimessa on laitettu uusiksi monet perinteisistä matkapuhelimen ominaisuuksista. Puhelin ei ensinnäkään ole pyöristetty vaan teräväreunainen neliö. Taitettuna se muistuttaa esimerkiksi meikkirasiaa.

Ensimmäinen moottoroitu simpukka

Puhelin on ainutlaatuinen moottoroitu simpukkapuhelin. Kun kantta yrittää hieman raottaa, alkaa moottori toimia, ja avaa puhelimen täysin auki. Puhelimen sulkemiseen riittää samoin kannen työntäminen hieman kiinnipäin. Samsung on käyttänyt moottoroitua ratkaisua aiemminkin omassa puhelimessaan, mutta silloin tähän käytettiin erillistä painiketta.

Kun kansi avautuu, on asettelu päinvastoin kuin perinteisesti. Näyttö on alhaalla, ja valintalevy ylhäällä. Bang&Olufsenin mukaan näyttö ei näin rasvoitu tai kerää meikkiä käyttäjän kasvoilta kun laitteeseen puhutaan.

Myöskään numerolevy ei ole perinteinen, vaan näppäimet ovat pyöreässä kehässä perinteisten veivattavien puhelimien tyyliin. Mutta näppäinten sisältä löytyy Ipod-soittimien tapainen pyöritettävä kosketuslevy.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös