Adobe yleiskäyttöisyyden asialla

Toimitusjohtaja Shantanu Narayen Suomessa
Adobe yleiskäyttöisyyden asialla

Adobe on mukana lähes kaikkialla, missä digitaalisia sisältöjä tarjoillaan nähtäville. "Katsot mitä tahansa lehteä tai webbisivua, Adobe on mukana, etenkin Macromedia-fuusion jälkeen", yhtiön toimitusjohtaja Shantanu Narayen sanoo. Hän on parhaillaan Suomessa ja tapaa muun muassa Nokian edustajia. Mobiilisisällöt kiinnostavat myös Adobea.

Narayenin mukaan kiinnostus on molemminpuolista: "Kännykkävalmistajat haluavat uutta sisältöä laitteisiinsa välitettäväksi, sillä puheliikenteen merkitys on vähenemässä samalla kun muun liikenteen osuus nousee.
Myös operaattorit pitävät ajatuksesta, että ne voivat luoda omannäköisiään palveluita, jotka toimivat kaikissa kännyköissä."

"Meidän ideanamme on luoda laiteriippumaton alusta informaatiolle, joka saadaan sitten näyttämään kaikkialla samanlaiselta. Päätelaiteriippumattomuus on punainen lanka tulevaisuudessakin. Ja nyt en puhu vain Mac- ja pc-laitteisiin. Esimerkiksi pda-laitteisiin voidaan ladata muun muassa karttoja. Macromedialla on ollut tiivistä yhteistyötä merkittävien kännykkävalmistajien kanssa", Narayen kertoo.

Macromedia täydensi paketin

Adobe osti Flashista parhaiten tunnetun Macromedian viime vuonna. Käytännössä hynttyyt lyötiin yhteen aivan vuoden lopussa.

"Adobella ja Macromedialla oli hyvin samankaltainen visio siitä, mihin maailma on menossa. Digitaalisten sisältöjen määrä lisääntyy jatkuvasti. On olemassa seuraajia ja uuden luojia, sekä Adobe että Macromedia ovat olleet edelläkävijöitä", Shantanu Narayen kiittelee pariskunnan yhteensopivuutta.

Hän nimeää yhtiönsä tärkeimmiksi tuotteiksi Creative Suiten, Acrobatin ja Photoshopin. "Mutta myös Indesign ja Golive menestyvät erittäin hyvin, samoin mobiilituotteet. Tämä on sama kuin kysyttäisiin, ketä lapsistasi rakastat eniten"

Tagit: Adobe, Macromedia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös