AIX miehen ikään
IBM:n juuri 20 vuotta täyttänyt AIX-käyttöjärjestelmä luotiin alunperin järeitä teollisuuden suunnittelutyöasemia varten, mutta samalla sen nähdään johdattaneen IBM:n kohti avoimia ohjelmistostandardeja sekä TCP/IP-tietoliikenneprotokollan, Unixin ja Ethernet-lähiverkkotekniikan kaltaisia ratkaisuja. Monet maailman suorituskykyisimmät tietokoneklusterit, kuten esimerkiksi shakkimestari Deep Blue toimivat AIX-käyttöjärjestelmän perustalla.
IBM kertoo kehittäneensä AIXia soveltuvaksi vaativiin palvelinympäristöihin. Yhtiö esitteli 90-luvulla uutta Power-prosessoriarkkitehtuuriaan, ja loi sirutekniikan sekä ohjelmistoalustan yhdistämällä ensimmäiset RISC 6000 -järjestelmät, jotka sittemmin on tunnettu myös nimellä RS/6000. Uuden laitteiston avulla IBM lanseerasi muun muassa ensimmäisen www.ibm.com-sivustonsa internetiin.
Hieman ennen juhlakauden alkua eli joulukuussa IBM ilmoitti Yhdysvalloissa investoivansa vuosien 2006 ja 2007 aikana noin 163 miljoonaa euroa Austiniin Texasiin perustettavaan AIX Collaboration -kehityskeskukseen.








