Älypuhelinten suorituskyky moninkertaistuu
Yrjö Neuvo avasi radioinsinöörien PIMRC-konferenssin tiistaina.
Nokiasta eläkkeelle jäänyt tekniikan tohtori Yrjö Neuvo arvioi, että tehokkaiden älypuhelinten suorituskyky on lähes tuplaantunut vuosittain, kun lasketaan kuinka monta miljoonaa käskyä laitteet suorittavat sekunnissa. Myös verkkojen kaistanleveys kasvaa edelleen, eikä hidastumista ole nähtävissä.
Yrjö Neuvon esityksen mukaan esimerkiksi Nokia 9500 tarjosi vääntöä noin kaksi miljoonaa käskyn suoritusta sekunnissa (mips, million instructions per second), kun taas uusissa E-sarjan laitteissa oltaisiin jo 3-4 mips:ssä, ja N93.ssä jo yli viidessä mips:ssä.
Suorituskykyä tarvitaan gps-paikannusta, kameraa, videoita, musiikkia ja muuta multimediaa varten, 3d-grafiikkaan, kuvien ja videoiden käsittelyyn sekä useiden radioverkkojen tukeen.
Hspa-verkoista eteenpäin
Yrjö Neuvo muistutti, ettei kännykkäverkkojen kehitys ole pysähtymässä hsdpa- ja hsupa-tekniikoihin. Hänen mukaansa lte-tekniikat ovat hspa:n selvä seuraaja, joka nostaa nopeuksia ja laskee vasteaikoja parhaimmillaan vain 20 millisekuntiin.
Nyt ollaan ensimmäisessä hsdpa-vaiheessa, jossa päästään parhaimmillaan 3,6 megabittiin päätelaitteen suuntaan. Yrjö Neuvon mukaan Nokialta tulisikin vielä syksyllä hsdpa-päätelaite. Tämän jälkeen nousee kaista ulospäin (hsupa), ja sen jälkeen hspa-tekniikat nopeutuvat vaiheittain eteenpäin.
Utran lte (Universal terrestrial radio access network long term evolution) tunnetaan myös lyhyemmin lempinimellä super-3g. Sen on arvioitu nostavan verkon nimellisnopeuden jo 100 megabittiin ja päätelaitteelle nopeuksien 15 megabittiin sekunnissa. Neuvon esityksessä se on aikataulutettu reilun parin vuoden päähän eli vuoden 2009 alkuun.
Yrjö Neuvon mukaan wimaxin mobiiliversio (IEEE 802.16e-standardi) on näillä näkymin tulossa päätelaitteisiin vuosien 2008 ja 2009 aikana. Neuvo kutsuu wimaxia täydentäväksi tekniikaksi, kun taas esimerkiksi Motorola pitää mobiilia wimaxina suorastaan kännykkäverkkojen neljäntenä sukupolvena (4g).
Yrjö Neuvon mukaan älypuhelinten suorituskyky on tuplaantunut lähes vuosittain, kun lasketaan miljoonia käskyjä sekunnissa (MIPS).








