Apple palkkasi lakiosaamista

IBM:n lakijohtaja Applelle
Apple palkkasi lakiosaamista

Apple on täydentänyt johtajistoaan nimittämällä Donald J. Rosenbergin yrityksen päälakimieheksi. Rosenberg on aikaisemmin toiminut IBM:llä yli 30 vuoden ajan useissa eri lainopillisissa tehtävissä. Tämän vuoden alussa hänet oli nimitetty IBM:n päälakimieheksi.

Applen johtaja Steve Jobs kertoi nimityksestä julkaistussa tiedotteessa, että Rosenbergillä on laajaa kokemusta muun muassa riita-asioista, arvopapereista, immateriaalioikeuksista ja antitrustiasioista. Rosenberg vastaa nyt Applen kaikista lakiasioista sekä yhteiskuntasuhteista.

Applen lakiosaston entinen johtaja Nancy Heinen jätti yrityksen viime keväänä syytä ilmoittamatta. Heinenin nimi on yhdistetty Applen entisen talousjohtajan Fred Andersonin ohella tänä vuonna julki tulleisiin optioepäselvyyksiin.

Virallista tietoa siitä, ketkä Applen johtajistosta joutuvat vastuuseen optioiden myöntämispäivämäärien jälkikäteen tapahtuneesta muuttamisesta, ei kuitenkaan ole toistaiseksi annettu julkisuuteen. Apple joutuu optiosotkujen takia myös korjaamaan aikaisempien vuosien tulostiedotteitaan.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös