Apple vetäytyy Intiasta
The Times of India -julkaisun mukaan Apple vetää tuki- ja tuotekehitystoimintonsa pois Intiasta jo ennen kuin työt olivat kunnolla ehtineet alkaakaan.
Apple ilmoitti maaliskuussa avaavansa Intian Bangaloreen keskuksen, jossa huolehdittaisiin muun muassa asiakkaiden puhelintuesta. The Times of Indian tietojen mukaan keskuksen oli suunniteltu työllistävän ensi vuoden loppuun mennessä enimmillään jopa 3000 henkilöä. Toiminnot käynnistettiin huhtikuussa.
Nyt Apple on kuitenkin päättänyt keskeyttää sijoituksensa Intiaan ja irtisanovansa tähän mennessä palkatut 30 työntekijää. The Times of Indian siteeraama Applen edustaja Steve Dowling kertoo, että Apple on arvioinut uudelleen suunnitelmiaan ja päättänyt sijoittaa kasvavat tukitoimintonsa muihin maihin.
Intia on viime vuosina ollut it-yritysten suosiossa, koska siellä on tarjolla runsaasti hyvin koulutettua ja länsimaisittain edullista työvoimaa. Monet yhdysvaltalaiset yritykset ovat myös hyödyntäneet intialaisten englannin kielen taitoa sijoittamalla teknisiä tukikeskuksiaan maahan.
Applelta jää Bangaloreen vielä myyntikonttori, joka työllistää 25 henkeä.








