Applellakin akkuongelmia – 1,8 miljoonaa konetta
(Päivitetty 25.8.2006 klo 13:08. Apple ei vedä markkinoilta koneita, vaan ainoastaan akut.)
Viime viikolla Dell ilmoitti kuluttajaelektroniikan historian ilmeisesti suurimmasta takaisinkutsusta, kun 4,1 miljoonaa koneen akut joudutaan vaihtamaan. Nyt tulilinjalle joutuu myös Apple, jonka akut ovat myös tulleet Sonyn tehtailta. Apple joutuu vetämään takaisin 1,8 miljoonaa akkua, eli suhteessa ongelma on kertaluokkaa suurempi kuin Dellillä. Sony väittää, että myös muiden pc-valmistajien tilanne on nyt selvitetty.
Apple kertoo, että myös se on saanut raportteja akkujen ylikuumenemisesta. Ainakin yhdeksän akkua on ylikuumentunut, ja ainakin kahdessa tapauksessa tämä on aiheuttanut käyttäjille pieniä palovammoja ja pieniä vahinkoja lähellä olleelle irtaimistolle. Vakavampia onnettomuuksia ei ole ilmeisesti tapahtunut.
Suomalaistenkin syytä tarkistaa koneensa
Apple on Delliin verrattuna paljon pienempi valmistaja, joten suhteellisesti Applen kannettavien tietokoneiden myynnistä viallisten koneiden osuus on paljon suurempi. Vialliset akut vastaavat noin kolmannesta kaikista Applen samaan aikaan myymistä kannettavista tietokoneista. Kaikkien aikojen tilastoissa Applen tapaus tulee heti lähellä Dellin historiallista takaisinkutsua.
Applen mukaan koneista, joiden akut on vaihdettava, 1,1 miljoonaa on myyty Yhdysvalloissa ja 700 000 muualla maailmassa. Myös suomalaisten käyttäjien on siis syytä tarkistaa oman koneensa tilanne (katso Applen lista ja ohjeet kuvasta uutisen lopussa, tai Applen asiaan liittyviltä nettisivuilta).
Sony: ei muita valmistajia ongelmissa
Apple kertoo, että ongelmallisia akkuja on myyty lokakuusta 2003 aina tämän vuoden elokuuhun saakka, eli ongelma saattaa piillä myös aivan tuliterässä koneessa, tosin ei uusissa Intel-koneissa. Viallisia malleja on 12-tuuman näytöllä varustettu Ibook G4-, 12-tuuman Powerbook G4- and 15-tuuman Powerbook G4 -konemalleissa.
Sony kertoo, että sen tutkimusten mukaan Dell ja Apple ovat ainoat valmistajat, joihin tämä akkuongelma vaikuttaa. Sony toimittaa akkuja myös monille muille pc-valmistajille, mutta akut tai niiden ympärillä oleva elektroniikka olisivat Sonyn mukaan erilaisia.








