Applelta edullisempia Nano ja Shuffle-soittimia
Apple laajentaa huippusuosittujen Ipod-musiikkisoittimiensa skaalaa edullisempaan päähän, suoraksi kilpailijaksi esimerkiksi Creativen musiikkisoittimille. Gigatavun Ipod Nano maksaa enää noin 150 euroa, ja Ipod Shuffle -soittimien hinnat laskevat alimmillaan noin 69 euroon.
Applen Ipod Mini ja -Nano -soittimet ovat olleet hämmästyttävä menestys. Yhtiö myi Ipod-soittimia viime vuonna yhteensä 32 miljoonaa kappaletta, ja pelkästään vuoden lopussa kauppa kävi 14 miljoonan kappaleen edestä. Suomessa ja muuallakin Euroopassa varsinkin edullinen hintakategoria on kuitenkin jäänyt Applelta paljolti käyttämättä, kun ensimmäiset näytöllä varustetut soittimet ovat alkaneet noin 250 euron hinnoista.
Gigatavun Nano kova kilpailija edullisemmille laitteille
Apple uskoo, että lisäämällä kahden ja neljän gigatavun Nanojen rinnalle edullisen gigatavun mallin, yhtiön voi laajentaa selvästi markkinoitaan. Laitteen hinta, 149 dollaria Yhdysvalloissa, ja todennäköisesti noin 150 euroa Euroopassa, alkaa olla samoissa lukemissa kuin kilpailijoiden edulliset laitteet. Gigatavun muistiin mahtuu parhaimmillaan noin 240 musiikkikappaletta.
Samalla Apple luonnollisesti pudottaa Ipod Shuffle -mallien hintoja. Shuffle on pienikokoinen, mutta siinä ei ole lainkaan näyttöä. Gigatavun Shuffle maksaa jatkossa 99 dollaria ja 512 megatavun malli 69 dollaria.








