Applelta ohjelma Windowsin asentamiseksi Maciin
Kun Apple ilmoitti alkavansa käyttää Intelin prosessoreita uusissa tietokoneissaan, alkoivat samalla myös pohdinnat siitä, kuinka Windows saataisiin asennettua Macintoseihin OS X:n rinnalle. Tehtävää pidettiin hankalana muun muassa siksi, että Apple käyttää koneissaan efi-käynnistysjärjestelmää (extensible firmware interface), kun taas Windowsit pyörähtävät käyntiin vanhemman bios-järjestelmän avulla.
Maaliskuun puolivälissä kaksi harrastajaa julkaisi toimivan ratkaisun, jossa Windows XP saatiin asennettua Intel-prosessorilla varustettuun Imaciin. Toimenpide edellytti kuitenkin kohtalaisesti osaamista, ja se vaati esimerkiksi kiintolevyn alustamista ja Mac OS X:n asentamista uudelleen. Myös ajurituki oli vaillinainen.
Nyt Apple on julkistanut oman, Boot Camp -nimellä kulkevan ohjelman, jonka avulla XP:n saa asennettua Intel-Macintoshiin varsin vähäisellä vaivalla. Asennukselle annetaan vaiheittaiset graafiset ohjeet, ja myös kiintolevyn osiointi tapahtuu dynaamisesti. Tarvetta koko kiintolevyn alustamiselle ei siis ole. Asennuksen jälkeen käyttäjä voi tietokonetta käynnistettäessä valita Mac OS X:n ja Windows XP:n välillä.
Boot Campin julkinen beeta-versio on ladattavissa Applen sivuilta. Ohjelman asennuksen edellytyksenä on Intel-pohjaisen Macintosh-tietokoneen lisäksi Mac OS X 10.4.6 -käyttöjärjestelmäversio sekä viimeisimmät firmwire-päivitykset. Vapaata levytilaa tarvitaan 10 gigatavua.
Tämän lisäksi tarvitaan aito Service Pack 2 -päivityspaketilla terästetty Windows XP Home- tai Professional-version asennuslevy sekä tyhjä cd-levy tarvittavien ajureiden polttamista varten. Windowsin päivitys- tai Media Center -versioiden kanssa asennus ei onnistu.
Leopardin vakiovaruste
Boot Campista tulee Applen seuraavan OS X -käyttöjärjestelmäversion vakio-ominaisuus. Apple on ilmoittanut esittelevänsä Leopard-koodinimellä tunnetun uuden käyttöjärjestelmän elokuussa järjestettävässä kehittäjätapaamisessa.
Windows/Mac-kaksoiskäynnistysmahdollisuuden uskotaan lisäävän Applen tietokoneiden menekkiä. Esimerkiksi monet pelit tehdään vain Windows-ympäristöön, ja myös muu ohjelmavalikoima on Microsoftin käyttöjärjestelmällä laajempi.








