Applen jättiyllätys: Intel-koneet julkaistiin

Macbook Pro jopa neljä kertaa nopeampi kuin Powerbook G4
Applen jättiyllätys: Intel-koneet julkaistiin

Apple ja yhtiön pääjohtaja Steve Jobs järjestivät it-alalle taas melkoisen yllätyksen julkaisemalla Intelin prosessoreihin perustuvat tietokoneet rutkasti etuajassa. Kannettavien Macbook-tietokoneiden suorituskyky kasvoi kertaheitolla nelinkertaiseksi.

Steve Jobs kertoi Applen siirtymisestä IBM:n Powerpc-prosessoreista Intelin suorittimiin viime vuoden kesäkuussa. Silloin puhuttiin kahden vuoden siirtymäajasta, ja ensimmäiset koneet luvattiin noin vuoden päästä. Applen ympärillä pyörinyt huhumylly epäili jo, että keväällä tiedossa olisi ensimmäisiä Intel-koneita, mutta kukaan ei arvannut, että mallisto voitaisiin muuttaa näin nopeasti. Apple esitteli nyt sekä uudet Intel-kannettavansa sekä pöytäkoneensa, ja kaupoissa ne ovat viimeistään ensi kuussa.

Intel Core Duo -prosessori moninkertaistaa tehon

Applen koneissa käytetään Inteliltä tilattua Intel Core Duo -prosessoria, jonka kellotaajuus on parhaimmillaan 1,83 gigahertsiä. Core Duo on nimensä mukaan kaksiytiminen suoritin, ja lisäksi Intel-malleissa voidaan käyttää kahta prosessoria. Macbook Pro on tällä varustuksella prosessoritehoa mittaavien suorituskykytestien mukaan jopa neljä kertaa nopeampi kuin Powerbook G4 (1,67 gigahertsiä), jonka se korvaa. Sovellustehossa tämä tarkoittaa useimmiten kaksinkertaista parannusta.

"Macbook Pro tarjoaa kaksiprosessorisen pöytäkoneen suorituskyvyn ohuessa, sulavalinjaisessa kannettavassa", hehkutti Applen johtaja Steve Jobs. "Uusi Macbook Pro tarjoaa Intel Core Duo -kaksiydinprosessorinsa ansiosta ei vain yhden vaan kahden G5-prosessorin vertaisen suorituskyvyn maailman vaikuttavimmassa yhden tuuman paksuisessa kotelossa."

Innovatiivinen uusi virtaliitin

Uudessa Macbook Prossa tekee ensiesiintymisensä Applen patenttia odottava magneettinen Magsafe-virtaliitin, joka on suunniteltu erityisesti mobiileja käyttäjiä varten. Magsafe-virtaliitin helpottaa akun lataamista, sillä se yhdistää virtajohdon koneeseen magneettisesti. Jos johtoa vedetään, tai joku esimerkiksi kompastuu siihen, magneettinen virtaliitin irtoaa turvallisesti kannettavasta, eikä kone voi pudota lattialle.

Jokaisessa uudessa Macbook Pro -mallissa on sisäänrakennettu isight-videokamera, jonka avulla voidaan matkallakin käydä videoneuvotteluja Applen Ichat AV -ohjelmaa käyttäen tai tallentaa videokuvaa.

Uusi Macbook Pro on ensimmäinen kannettava, jossa on Applen uudenlainen Front Row -mediaohjelma ja Apple Remote -kaukosäädin. Front Rown avulla käyttäjä voi kuunnella Itunes-musiikkikirjaston sisältöä ja katsella Iphoto-kuvaesityksiä, podcasteja, Imovie-videoita ja dvd-elokuvia. Tämän voi tehdä kannettavallakin kotiteatterityyliin, jopa 9 metrin päästä ohjailtuna.

Suomen kauppoihin helmikuussa

Uudessa Macbook Prossa on 67 prosenttia kirkkaampi 15 tuuman näyttö, joka on Applen mukaan yhtä kirkas kuin Applen Cinema Display -näytöt. Mukana on aikaisempaa neljä kertaa nopeampi 667 megahertsin järjestelmäväylä ja 667 megahertsin ddr2-muist. Muisti on laajennettavissa 2 gigatavuun asti.

Jokaisessa Macbook Pro -mallissa on vakiona ATI Mobility Radeon X1600 pci express -näytönohjain. Näytönohjaimelle on muistia joko 128 tai 256 megatavua, ja se on tyypiltään gddr3-muistia

Uusi 15 tuuman Macbook Pro on saatavilla helmikuussa Apple-jälleenmyyjillä. 1,67 gigahertsin ja 15 tuuman näytöllä varustetun Macbook Pron suositushinta on 2199 euroa. Tehokkaampi malli 1,83 gigahertsin suorittimella ja hieman paremmalla varustelulla maksaa 2749 euroa.

Applen jättiyllätys: Intel-koneet julkaistiin
Applen jättiyllätys: Intel-koneet julkaistiin
Tagit: Apple, Imac, Steve Jobs
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös