Assembly pitää kiinni juuristaan

Järjestäjät uskovat demoskeneen
Assembly pitää kiinni juuristaan Areena täyttyi nopeasti torstai-iltapäivänä. Tunnelma nousi korkeammalle heti valojen sammuttua avajaisten alkaessa.

Eilen käynnistynyt Assembly 2006 houkuttelee viidettätoista kertaa paikalle tuhansia nuoria tietokoneiden kanssa. Moni menee paikalle pelaamaan, ircaamaan ja tapaamaan ystäviä, mutta järjestäjät luottavat alkuperäisen "demoskenen" olevan vielä voimissaan.

Assemblyn toinen pääjärjestäjistä Pekka "Pehu" Aakko sanoo, että tänä vuonnakin tapahtumaan odotetaan 5000–6000 vierasta, joista muutamia satoja ulkomailta eri puolilta maailmaa. Aakko tyrmää yleisen väitteen, että tapahtumaan tultaisiin vain pelaamaan ja hakemaan tiedostoja netistä. "Suurin osa on tullut ainakin osittain kompojen (kilpailujen) takia", Aakko arvioi.

Tapahtumassa on mukana vielä paljon alkuperäisiä järjestäjiä 15 vuoden ajalta. Vanhoja konkareita kunnioitetaan omalla "oldskool"-alueella.

Kilpailutöiden määrä pysynyt tasaisena

Konepaikat ovat käyneet hyvin kaupaksi, tapahtuman alkaessa torstaina alkuillasta vapaana oli enää noin 40 yksittäistä konepaikkaa ympäri areenaa. Yhteensä paikkoja on noin 3000. Kannettavat tietokoneet näkyvät Assemblyssä, sillä tapahtumassa on tarjolla ilmainen wlan-verkko, jonka kautta vieraat pääsevät sisäiseen intranetiin ja internetiin.

Pekka Aakko iloitsee, että demoskene on pysynyt hengissä, vaikka tapahtuma on kasvanut. "Kilpailutöiden määrä on pysynyt viimeiset viisi vuotta samana, 600–800 työssä".

Pelaajille kilpailuja, ammattilaisille seminaareja

Nopeasti "partyareenalla" kiertämällä huomaa, että nuoria, alkaen 10–15-vuotiaita pelaajia, on paljon. Tätä Aakko ei kiistäkään. "Viihde on totta kai mukana. Järjestämme pelikilpailuja, ja tänä vuonna panoksia on nostettu. Parhaat lähtevät tänä vuonna Kiinaan kansainväliseen kilpailuun", Aakko kuvaa pelikilpailun palkintoa. Suurin osa palkinnoista menee varsinaisille kilpailutöille, ja niiden arvo on järjestäjien mukaan noin 40 000 euroa.

Kompoissa ei tänä vuonna ole isoja muutoksia, vaan hyväksi todettuja on hienosäädetty. Esimerkiksi mobiilikompossa mukaan eivät kelpaa enää graafiset taskulaskimet, vaan painopiste on multimedia- ja viihdelaitteissa, kuten kännyköissä ja kämmentietokoneissa.

Aakon mukaan tärkein uudistus tänä vuonna ovat kuitenkin aiempaa monipuolisemmat ja laadukkaammat seminaarit pelikehityksestä, ja puhujina nähdään monia kansainvälisiä vieraita.

Eilen alkanut Assembly 2006 jatkuu sunnuntaihin asti. Sisään pääsee viikonlopuksi ilman konepaikkaa 35 eurolla. Assembly Organizingin toinen pääjärjestäjä on Jussi "Abyss" Laakkonen, ja suuren osan työstä tekee yli 200 vapaaehtoisen avustajan sekä järjestäjän joukko.

Assembly pitää kiinni juuristaan Pekka Aakko uskoo intoa Assemblyn järjestämiseen riittävän ainakin niin kauan, kun osallistujilla on myös "skenehenkeä" eikä kyse ole vain pelitapahtumasta.
Assembly pitää kiinni juuristaan Pekka Aakko uskoo intoa Assemblyn järjestämiseen riittävän ainakin niin kauan, kun osallistujilla on myös "skenehenkeä" eikä kyse ole vain pelitapahtumasta.
Tagit: Assembly, Demo, Party
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös