Atean ja Topnordicin yhdistyminen johtaa yt-neuvotteluihin
Atea Finland Oy ja Topnordic Finland Oy yhdistyvät Atea-nimen alle. Uusi yhtiö kertoo purkavansa yhdistymisen aiheuttamat päällekkäisyydet yt-neuvotteluilla. Atean mukaan enintään 50 henkeä koskevat yt-neuvottelut aloitetaan molemmissa yhtiöissä syyskuun aikana.
Atean mukaan neuvotteluissa käsitellään mahdollisia henkilöstövähennyksiä, työntekijöiden siirtymistä toisen työnantajan palvelukseen sekä mahdollisia muutoksia työtehtävissä ja siirtoja toisiin tehtäviin. Neuvottelujen aikana selvitetään henkilöstön uudelleensijoitus- ja uudelleenkoulutusmahdollisuudet sekä toteutetaan muutosturvan vaatimat toimenpiteet.
"Kilpailukyvyn turvaaminen jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa edellyttää kustannustehokkuuden parantamista", yhtiön Suomen liiketoiminnasta vastaava Dan Högström sanoo.








