Boeing vetäytyy lentokoneiden nettiyhteyksistä
Boeing on päättänyt lopettaa kuusi vuotta kestäneen hankkeensa tuoda internet-yhteydet lentokoneisiin. Boeingin Connexion-yhtiö on tehnyt koko ajan tappiota, eikä lentokoneiden nettiyhteyksille ole yksinkertaisesti saatu riittävästi ostajia. Uusi tekijä soppaan on Lontoon terrorisuunnitelmat ja kallis polttoaine.
Boeing kertoo, että yhtiö panosti merkittävästi aikaa ja varoja hankkeeseen, mutta lentomatkojen nettiyhteyksien markkinat eivät lähteneet käyntiin toivottuun tapaan. Ainoat suuret lentoyhtiöt, jotka ovat käyttäneet Boeingin tekniikkaa, ovat olleet SAS, Lufthansa, All Nippon Airlines, Japan Airlines ja Singapore Airlines.
Lentomatkailun huolet ahdistaneet tekniikkaa
Käyttäjiä on siis ollut vain vähän, mutta samalla Boeingille on aiheutunut yli sadan miljoonan euron vuosittaiset kulut yksiköstään. Boeing oli toivonut, että nettiyhteyksiä tilattaisiin uusiin koneisiin, mutta koneiden uusimyynti on vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen ollut heikko,a etenkin Yhdysvalloissa.
Ilmailun uudet haasteet ovat muutenkin rokottaneet uuden tekniikan kysyntää. Boeingin mukaan öljyn hinnan kallistuminen on aiheuttanut sen, että lentoyhtiöt etsivät lähinnä keinoja pienentää kustannuksia, eivätkä halua investoida uuteen kalliiseen tekniikkaan.
Myös Lontoossa hiljattain paljastuneet terrorisuunnitelmat antavat oman mausteensa hankalaan tilanteeseen. Tietokoneiden käyttämistä matkustamossa on rajoitettu, ja jos tällaisia määräyksiä jätetään käyttöön, hankaloittaa se tietenkin myös nettiyhteyksien myyntiä matkustajille.








