Braintuning paljastaa tunteet

Mallinnus tutkii musiikin ja tunteiden yhteyttä
Braintuning paljastaa tunteet

Jyväskylän yliopiston musiikin laitos kertoo käynnistävänsä Tuning the brain for music- eli Braintuning-tutkimushankkeen, joka kartoittaa musiikin ja tunteiden välistä yhteyttä muun muassa tietokonesimulaatioin. "Musiikin ja tunteiden tutkimus on tähän asti perustunut suureksi osaksi psykologisiin kuuntelukokeisiin, kun taas alan aivotutkimusta ei ole juurikaan tehty. Myöskään aiheeseen liittyvää tietokonemallinnusta ei ole harjoitettu", professori Petri Toiviainen Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksesta kertoo.

Braintuning-hanke pyrkii selvittämään musiikin vahvaa vaikutusta tunne-elämäämme sekä miten musiikista pitäminen ja musiikin herättämät tunteet ilmenevät aivotoiminnassamme.

Jyväskylän yliopistossa tutkitaan käyttämällä tietokonesimulaatiota, psykologisia kokeita ja kliinisiä arviointimenetelmiä, miten paljon musiikin herättämiä tunteita voidaan selittää musiikin sisällöstä lähtien ja voidaanko musiikkiterapian vaikutuksia mitata.

Alansa huippuosaamista

Jyväskylän yliopiston musiikin laitos keskittyy tietokonemallinnukseen. Laitoksella on kehitetty muun muassa erilaisia tietokonealgoritmeja, joiden avulla musiikin piirteitä voidaan analysoida, sekä malleja, joilla voidaan ennustaa musiikillisten improvisaatioiden synnyttämiä tunteita. Osaamisalueellaan musiikin laitos kertoo olevansa kansainvälistä huippua.

Braintuning-hanke on kolmivuotinen, ja sitä koordinoi Helsingin yliopisto. Lisäksi hankkeessa ovat mukana Milanon Vita-Salute San Raffaele -yliopisto, Leipzigin ja Montrealin yliopistot ja Tukholman Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös