BSA ajaa softapiraatit ahtaalle

Mallia haetaan viihdeteollisuudesta
BSA ajaa softapiraatit ahtaalle

Ohjelmistoyhtiöitä Finreactor-jutussa edustanut BSA aikoo viihdeteollisuuden tapaan jatkaa taistelua laitonta vertaisverkkojakelua vastaan. BSA:n juttua ajanut asianajotoimisto Susiluoto edusti jutussa ohjelmistoyhtiöitä, kuten Adobe Macromediaa, Autodeskiä, Microsoftia ja Symantecia. "BSA tulee jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota tällaiseen toimintaan. Toivomme, että hiljalleen ihmiset alkaisivat ymmärtää, mistä laittomassa levityksessä on kyse", asianajaja Olli Pouttu sanoo.

Olli Poutun mukaan tärkein viesti Finreactor-tuomiossa oli se, että ylläpitäjät katsottiin vastuullisiksi laittomaan ohjelmistojen jakeluun vertaisverkossa. "On tärkeää, ettei kuvitella voivansa laittaa palvelun pystyyn ja sanoa, että muut sen tekijänoikeusloukkauksen tekevät", Pouttu sanoo bittorrent-palvelinten teknisten ylläpitäjien vastuusta. "Yksittäinen käyttäjä ei olisi pystynyt tekemään mitään ilman, että palvelua olisi tarjottu", Pouttu jatkaa.

BSA ja TTVK ajoivat Finreactor-juttua melko yhteisessä rintamassa resurssien säästämiseksi. TTVK on ilmoittanut lähtevänsä jäljellä olevan laittoman p2p-jakelun kimppuun, ja BSA saattaa olla mukana. "Kun TTVK lähtee tälle linjalle, myös BSA harkitsee", Pouttu sanoo.

Olli Pouttu korostaa, ettei Turun käräjäoikeuden tuomio ole vielä lainvoimainen, jos asiasta valitetaan hovioikeuteen. Hän kuitenkin lisää, että jatkotoimia nykyisen laittoman levityksen pysäyttämiseen voi tulla jo aiemmin.

Nykyinen tekijänoikeuslaki ankarampi

Olli Pouttu lisää, että nykyisen tekijänoikeuslain mukaan tekijänoikeusrikoksen kriteerien täyttyminen ei olisi vaatinut ansiotarkoitusta. Vuonna 2004 voimassa olleen lain mukaan se olisi tarvittu, joten tuomiot jäivät lievemmiksi tekijänoikeusrikkomuksiksi.

Asianomistajien mukaan ankarampi rikosnimike olisi luultavasti vaikuttanut sakkorangaistusten suuruuteen. Ainakaan Susiluodon edustaja ei usko, että vankeusrangaistuksia olisi tullut. Tekijänoikeusrikoksen enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta.

Nykyisen, 1.1.2006 voimassa tulleen lain mukaan myös poliisi olisi voinut saada laajemmat oikeudet tutkinta-aineiston hankintaan. Vuoden 2004 Finreactor-jutussa keskusrikospoliisi ei saanut käyttöönsä kaikkea materiaalia, joka olisi voinut olla teknisesti saatavissa.

BSA ei tuomitse vertaisverkkoja yleisesti

"Nyt on viimeinen hetki miettiä, miten kannattaa toimia. Helpoin tapa on se, että directconnect-hubeja viedään alas vapaaehtoisesti. On nähtävissä, että niitä on ajettu jo alas", Pouttu sanoo.

Olli Pouttu kuitenkin korostaa, ettei BSA tuomitse vertaisverkkoja yleisesti.

"BSA:n kanta vertaisverkkoihin on yleisesti myönteinen. On valitettavaa, että niitä lähdetään käyttämään väärin", Pouttu sanoo ja lisää, ettei vertaisverkkoja saisi leimata kokonaan laittomiksi. "Niissä on valtavan paljon potentiaalia laillisessa käytössä".

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös