CA tukee DB2 versio 9:ä asennuspäivästä lähtien
CA tukee toukokuun alussa julkistetun DB2 versio 9:n ohjelmistoja heti julkaisu- ja asennuspäivästä lähtien. CA uskoo, että monivuotisen yhteistyön tuloksena yhtiön asiakkaat hyötyvät tietokannan uusista ominaisuuksista välittömästi ja kertoo sitoutuvansa jo viidettä kertaa tukemaan IBM:n uuden version hallintaa asennuspäivästä lukien.
IBM ja CA kertovat sitoutuneensa tarjoamaan asiakkailleen tietotekniikan kokonaisvaltaisen ja tehokkaan hallinnan avaimet käteen -periaatteella.
"CA on ehdottoman keskittynyt ja sitoutunut DB2:n markkinoihin ja todistaa sen tuottamalla siihen alan johtavaa teknologiaa. Tulevan version käyttöönotossa hyödynnämme edellisvuosien kokemusta, mikä näkyy tuotteidemme parantuneina ominaisuuksina ja entistä korkeampana laatuna. Lisäksi palveluumme kuuluu kattava tuotekoulutusorganisaatio ja ympärivuorokautinen tekninen tuki, joka palvelee sekä asiakkaitamme että koko DB2-käyttäjäyhteisöä maailmanlaajuisesti", konsultti Pentti Timonen CA:lta kehaisee.
CA on viime aikoina vahvistanut osaamistaan mainframe-puolella kouluttamalla ja rekrytoimalla uutta henkilökuntaa. “Suomessa CA on panostanut ennen kaikkea yhteistyöhön jälleenmyyjien ja systeemi-integraattorien kanssa, minkä ansiosta CA:lla on paljon tarjottavaa yritysten it -resurssien - ja prosessien hallintaan sekä it-Governance -hankkeisiin, Suomen CA:n toimitusjohtaja Keijo Vikkula uskoo.








