Delliltä tuplaydintä ja isoa näyttöä

Uusia kannettavia työntekoon
Delliltä tuplaydintä ja isoa näyttöä

Dell esitteli keskiviikkona maailmalle neljä uutta kannettavaa tietokonetta, joista kahta Latitudea nimitetään tehokannettaviksi ja kahta Precisionia kannettaviksi tehotyöasemiksi. Yhtiö on havainnut maailman ja asiakkaiden haluavan kaksiytimisiä prosessoreita sekä laajakuvanäyttöjä, joten sellaisia on nyt sitten tarjolla.

"Meillä on laajakuvanäyttö lähes kaikissa malleissa. Niihin siirtyminen nähdään tulevaisuuden suuntana, Windows Vistakin perustuu laajaan kuvaan", Dellin tuotepäällikö Sanna Nieminen kertoo.

Hän listasi joukon uutuuksien keskeisistä ominaisuuksia. Erityistä kiitosta saivat parantunut akkukesto, monipuolistunut pikahallintaohjelmisto, ympäristön mukaan muuttuvat käyttöprofiilit sekä kehittyneet langattomat ominaisuudet.

"Laitteissa on valmiiksi monipuolinen antennivarustus. Wlaneista on mukana jo valmiiksi n-standardin käyttämä antennikin, samoin on antennit langatonta laajakaistaa varten. Itse asiassa samaan aikaan tämän laitejulkistuksen kanssa muun muassa Britanniassa ja Saksassa julkistettiin yhteistyökuvio Vodafonen kanssa, Suomessa langattomasta laajakaistapaketista voidaan kertoa toivottavasti syksyllä", Nieminen paljastaa.

Uutuusnelikon toimitukset alkavat heti huhtikuun alussa. Latitude D620:n hinnat alkavat 1080 eurosta ja D820:n 1160 eurosta. Halvimman Precicion M65:n hintalapussa lukee 1860 euroa ja M90:n vastaavassa 2070 euroa. Hintoihin ei ole lisätty arvonlisäveroa.

Delliltä tuplaydintä ja isoa näyttöä
Tagit: Dell
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös