Dellin mp3-soitin viimeisin Ipodin uhri
Dell on päättänyt vetäytyä omien musiikkisoittimien kehittelystä ja myynnistä. Dellin yritys päästä Applen Ipodin ja muiden soittimien markkinoille jäi vajaan vuoden mittaiseksi. Dellin DJ Ditty, on vedetty pois myynnistä, eikä jatkoa ole luvassa.
Dell yritti musiikkisoittimien markkinoille Yhdysvalloissa erityisesti pienten ja edullisempien soittimien luokassa. Viime vuoden syyskuussa julkistettu DJ Ditty muistutti hieman Creativen pieniä soittimia, ja Dellin mallissa oli myös pieni mustavalkonäyttö. Laite maksoi Yhdysvalloissa 99 dollaria, ja Dell toivoi sen kilpailevan varsinkin Applen näytöttömän Ipod Shufflen kanssa.
Ei menestystä, pois markkinoilta
Laite ei saanut kovin hyvää vastaanottoa, ja sitä esimerkiksi moitittiin vaikeakäyttöiseksi. Myynti ei lähtenyt vetämään, joten Dell päättää vetäytyä koko soitinkaupasta. DJ Ditty on poistettu myynnistä elokuun puolenvälin tienoilla, eikä jatkoa ole tulossa. Dell kertoo, että yhtiö aikoo keskittyä tiukemmin menestysalueilleen, kuluttajamarkkinoilla jatkossa lähinnä pc-koneisiin, televisioihin ja tulostimiin.
Dell jatkaa muiden yhtiöiden musiikkisoittimien myyntiä omassa web-kaupassaan. Dell myy esimerkiksi Creativen, Sandiskin, Iriverin ja Samsungin soittimia. Applella on Yhdysvalloissa yli 70 prosentin markkinaosuus.








