Dellin uusi tehdas nopeuttaa Suomen toimituksia

Irlanti saa seuraa Puolasta
Dellin uusi tehdas nopeuttaa Suomen toimituksia

Dell laajentaa tuotantokapasiteettiaan Euroopassa rakentamalla uuden tehtaan toiselle laidalle Eurooppaa kuin nykyinen Irlannin Limerickin tehdas, ja se näkyy myös Suomen koneiden toimitusajoissa. Uusi tehdas rakennetaan keskelle Puolaa Lodzin kaupunkiin, ja Dell seuraa näin muita it-yrityksiä lähemmäs Keski- ja Itä-Euroopan markkinoita.

Puolan tehdas luo Lodziin noin 1000 uutta työpaikkaa. Hankkeella Dell kertoo vastaavansa lisääntyneeseen kysyntään, ja sen avulla yhtiö pystyy paremmin tukemaan liiketoiminnan kasvua Keski- ja Itä-Euroopassa.

Pohjoismaiden toimitukset lyhenevät kahdella päivällä

Syksyllä 2007 avattava uusi tehdas Lodzissa sijaitsee 500 kilometrin säteellä Keski-Euroopan it-markkinasta, jonka vuotuiseksi kasvuksi arvioidaan 13,9 prosenttia seuraavien viiden vuoden aikana. Kun uusi tehdas on toimintavalmis, Pohjoismaiden sekä Keski- ja Itä-Euroopan asiakkaiden toimitusajat lyhenevät Dellin mukaan ainakin kahdella päivällä nykyisestä.

Tehdashankkeen kautta Dell investoi 200 miljoonaa euroa Puolan elinkeinoelämään. Lisäksi Dellin alihankkijoiden investointi alueelle tulee olemaan 53 miljoonan euron luokkaa. Dellin mukaan uusi Puolan tehdas tulee olemaan yksi maailman edistyksellisimmistä muun muassa materiaalivirtojen ja ergonomisten työskentelyolosuhteiden osalta.

Uusia tehtaita myös Intiaan ja Brasiliaan

Dell on viime aikoina avannut palvelukeskuksia Saksaan, Marokkoon, Skotlantiin ja Slovakiaan. Lisäksi Irlannin Limerickin tuotantolaitosta on vahvistettu uusilla toiminnoilla kuten muun muassa tutkimus- ja tuotekehityskeskuksella sekä logistiikkakeskuksilla.

Puolassa Dell työllistää tällä hetkellä toistasataa henkilöä myynnin, markkinoinnin ja teknisen tuen tehtävissä Varsovassa. Maailmanlaajuisesti Dellillä on tuotantolaitoksia seuraavissa paikoissa: Limerick (Irlanti), Austin (Texas), Nashville (Tennessee), Winston Salem (North Carolina), Penang (Malesia), Xiamen (Kiina) ja Eldorado do Sul (Brasilia).

Dell ilmoitti hiljattain myös avaavansa tuotantolaitoksen Intiaan ja Sao Paoloon Brasiliaan.

Tagit: Dell
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös