Digiexpo kävijäennätykseen
Playstation 3 -pelikonsoli keräsi jonoa.
Viikonlopun kolmipäiväiset Digiexpo-messut Helsingin Messukeskuksessa vetivät ennätysmäärän kävijöitä. Tosin tarkkaa määrää ei ole tiedossa, vaan ainoastaan yhteinen lukema 51 000 samaan aikaan pidettyjen Skiexpon ja Boardexpon kanssa. Vuoden 2005 vastaava lukema oli yhteensä 47 000 kävijää.
TNS Gallupin kävijätutkimuksen mukaan 83 prosenttia messuvieraista oli tyytyväisiä Digiexpon tarjontaan. 82 prosenttia vastanneista aikoi tulla messuille ensikin vuonna varmasti tai todennäköisesti. Lähes kaikki kävijät aikovat hankkia viihde-elektroniikkaa lähimmän kolmen kuukauden aikana. Digiboksin ostoa suunnittelee 26 prosenttia, taulutelevision 24 prosenttia ja digikameran 18 prosenttia vastanneista. Viime vuoteen verrattuna ostoaikeet ovat kasvaneet etenkin digiboksien ja taulutelevisioiden osalta.
Kävijäkyselyn mukaan pelit koetaan entistä kiinnostavammaksi tuotekokonaisuudeksi. Mielenkiinto myös näkyi ja tuntui messuilla. Suomessa ensi kertaa yleisön kokeiltavissa olleet Sony Playstation 3- ja Nintendon Wii -pelikonsolit keräsivät pitkät jonot innokkaita testaajia.
Digiexpo 06 veti väkeä.








