Digikameroiden nousu tulossa lakipisteeseen
Digitaalisten kameroiden markkinat kasvoivat keväällä 17 prosenttia Yhdysvalloissa, mutta myynti on selvästikin lähestymässä lakipistettä. Japanissa huippu on jo ohitettu, ja kasvuluvut ovat parissa vuodessa lähestymässä muuallakin nollan suuntaa. Tämä on taas myönteinen asia Nokialle.
Kevään 17 prosentin myynti on luvut julkistaneen markkinatutkija IDC:n mukaan paljon parempi kuin koko vuodelle arvioitu kasvu. Yhdysvalloissa koko tänä vuonna digikamerakaupan arvioidaan kasvavan vain noin 8 prosenttia. Vielä viime vuonna kasvu oli 21 prosenttia, ja vuonna 2003 se oli 60 prosenttia.
Kasvu taittuu kahdesta pääasiallisesta syystä. Muutaman viime vuoden aikana kuluttajat ovat vaihtaneet vauhdilla perinteisistä filmikameroista digikameroihin, ja kauppa on siksi kokenut valtavan kasvun ajan.
Nokia on suurin digikamerakauppias
Kasvu voisi muuten jatkaakin tervettä nousukierrettä, mutta nyt kun kamerat jo alkavat kodeista löytyä, on kuluttajien kiinnostus siirtynyt matkapuhelinten kameroihin. Japanissa näin on jo käynyt, ja suuret kasvuluvut ovat historiaa. Muu maailma on seuraamassa perässä. Jos kännykkäkamerat lasketaan mukaan, on Nokia jo jonkin aikaa ollut maailman suurin kameravalmistaja.
Erillisten digikameroiden Yhdysvaltojen myynnissä Canon on tänä vuonna noussut selväksi ykköseksi. Keväällä Canonin osuus kaupasta oli 22 prosenttia. Sony on kakkosena 16 prosentin osuudella. Perinteinen ykkönen Kodak on pudonnut jo kolmanneksi 15 prosentin osuudella. Kodak on myynyt tähän asti paljon hyvin edullisia malleja, mutta nyt yhtiö haluaa keskittyä kalliimpiin ja tuottoisempiin malleihin, vaikka se pienentäisikin markkinaosuutta.








