Digisovittimet käyvät viimein kaupaksi
Digisovittimia on jo 44 prosentilla kotitalouksista, eli nyt 975 000 taloudessa. Marras–joulukuun vaihteessa määrä oli vielä 830 000. Sovittimien määrän kasvun uskotaan johtuvan erityisen vilkkaasta joulumyynnistä sekä Torinon olympialaisten digi-tv-lähetyksistä.
Antennivastaanottoon tarkoitettuja digisovittimia ja digitaalisia televisioita on 725 000 taloudessa. Helmikuun lopussa kaapelivastaanottoon tarvittavia laitteita oli 232 000 ja satelliittivastaanottoon tarkoitettuja sovittimia 75 000 taloudessa, ilmenee Finnpanelin tekemästä tutkimuksesta.
Liikenne- ja viestintäministeriö on esittänyt kevään lisäbudjettiin 650 000 euroa digi-tv:n edistämistoimiin loppusiirtymäajaksi.
Yli 80 prosenttia digitalouksista tyytyväisiä
86 prosenttia digitaaliseen televisioon siirtyneistä talouksista olisi valmis suosittelemaan digitelevisiota myös ystäville ja omaisille, ilmenee liikenne- ja viestintäministeriön ja YLEn teettämästä asennetutkimuksesta.
Digi-tv:n jo hankkineiden kerrotaan saaneen eniten hyötyä lisäkanavista sekä kuvan ja äänen parantumisesta. Toistaiseksi ilman digi-tv:tä olevia kiinnostaa eniten ohjelmien helppo tallentaminen.








