Digisovittimien hinnat romahtaneet
Perusdigisovittimien laitekanta ja tuotemerkkien valikoima on uudistunut, ja niiden hinnat ovat laskeneet roimasti. Kuluttajaviraston ja lääninhallituksien tekemän selvityksen mukaan laitteiden hintahaarukka on edelleen suuri. Puolet parin vuoden takaisista bokseista on jo poistunut markkinoilta.
Perusdigisovittimessa ei ole kiintolevyä tallentamista varten eikä kaksoisviritintä. Niissä ei liioin aina ole kortinlukuasemaa maksullisten televisiokanavien katselua varten. Niiden hinnat ovat laskeneet parissa vuodessa noin 40 prosenttia, joskin hintahaarukka on hyvin leveä, sillä hinta voi vaihdella muutamasta kymmenestä eurosta pariin sataan euroon.
Kehittyneempien sovittimien hinnat vaihtelevat vähemmän. Esimerkiksi markkinoiden yleisin sovitintyyppi, jossa on 160 gigatavun kiintolevy tallennusta varten, tuplaviritin ja kortinlukuasema, maksaa 400-600 euroa. Tallentavat 200 Gt:n digisovittimet maksavat 649-699 euroa.
Valtaosassa kortinlukuasema
Vuonna 2004 myynnissä olleista digibokseista puolet on poistunut markkinoilta, ja tilalle on tullut kehittyneempiä versioita sekä uusia malleja ja tuotemerkkejä. 70 prosentissa myynnissä olevista soittimista on kortinlukuasema. Lähes kolmasosa sovittimista on tallentavia ja viidenneksessä on kaksoisviritin.
Vertailussa kerrotaan olleen 124 digisovitinta, joiden tiedot kerättiin tämän vuoden huhtikuussa 20 paikkakunnalla 136 liikkeestä. Digisovittimien verkkokauppa sekä tietokoneeseen ja matkakäyttöön tarkoitetut digi-tv-tuotteet rajattiin tarkastelun ulkopuolelle.








