Digita sai kännykkätelevision toimiluvan

Käyntiin jo tänä vuonna
Digita sai kännykkätelevision toimiluvan

Digita saa verkkotoimiluvan neljänteen digitaaliseen joukkoviestintäverkkoon, joka on tarkoitettu mobiilitelevision ohjelmille ja palveluille. Valtioneuvosto myönsi toimiluvan torstaina. Digitan lisäksi lupaa hakivat Elisa, Telia-Sonera ja Telemast Nordic.

Suomi avaa ensimmäisenä Euroopassa kaupallisen kännykkätelevisioverkon. Digita aikoo aloittaa kaupallisen toiminnan mobiilitelevisioverkossa jo kuluvana vuonna.

Kännykkätelevisiota pidetään digitalisoinnin kannalta keskeisenä uutena palveluna. Kännykkätelevisiolla voidaan televisio-ohjelmien lisäksi katsoa esimerkiksi videoita tai käyttää pelejä ja muita vuorovaikutteisia palveluja. Sisällöntuottajat pääsevät Suomessa kännykkäverkon myötä ensimmäisinä kehittämään uusia multimediapalveluja ja uutta liiketoimintaa.

Mobiilitelevisioverkko toteutetaan dvb-h-tekniikalla. Nyt myönnetty toimilupa kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuun ottamatta, ja se on voimassa 20 vuotta. Kolme muuta digitaalista joukkoviestintäverkkoa ovat digitaalisten televisiolähetysten käytössä.

Kännykkätelevision ohjelmatoimiluvat myönnetään erikseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös