Digitaalinen musiikkikauppa käy Japanissa

Suurin osa latauksista kännykällä
Digitaalinen musiikkikauppa käy Japanissa

Digitaalisessa muodossa toimitetun musiikin myyntiluvut ovat kasvaneet räjähdysmäisesti Japanissa. Maan ääniteteollisuusjärjestön RIAJ:n mukaan tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä musiikkia ladattiin puhelimiin ja tietokoneisiin 89 miljoonaa kappaletta, missä oli kasvua 71 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Myynnin rahallinen arvo oli noin 12,2 miljardia jeniä, eli runsaat 84 miljoonaa euroa. Vuosineljännes oli kaikkien aikojen paras sekä kappalemäärän että myynnin arvon mukaan mitattuna.

Mobiilimusiikki on Japanissa ylivoimaisesti suosituinta, sillä se käsitti yli 93 prosenttia kaikista latauksista. Tässä lukemassa ovat mukana myös ladattavat kännykän soittoäänet. Kasvua edellisestä vuodesta oli 63 prosenttia.

Vaikka internetlatauksien osuus jäi vajaaseen seitsemään prosenttiin, niiden suhteellinen osuus on kuitenkin kasvanut selvästi viime vuodesta, jolloin ne käsittivät vain runsaat kaksi prosenttia kaikista latauksista. Rahalla mitattuna nettilatausten osuus digitaalisesti myydystä musiikista on jo kaksinkertaistunut 10 prosenttiin.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös