DNA kasvoi yli miljoonaan kännykkäliittymään

Vasta viitisen prosenttia 3g-liittymiä
DNA kasvoi yli miljoonaan kännykkäliittymään "Arvioimme, että 3g-asiakkaita on hienoisesti enemmän kuin kilpailijoilla", Riitta Tiuraniemi sanoo.

DNA Finlandin verkkoon on tullut kesäkuun lopun jälkeen 50 000 uutta liittymää, ja miljoonan liittymän raja ylittyi verkossa äskettäin. Liittymistä noin 910 000 on DNA:n mukaan omia, ja loput palveluoperaattoreiden liittymiä.

DNA Finlandin toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi sanoo Tietokone-lehdelle, että liittymäkasvu on tullut lähinnä omista liittymistä, kun taas palveluoperaattoreiden liittymämäärät ovat pysyneet suunnilleen ennallaan.

Riitta Tiuraniemen mukaan kaikki liittymät ovat käytettävissä 3g-verkossa, ja tässä vaiheessa 3g-asiakkaita arvioidaan olevan noin viisi prosenttia. "Arvioimme, että 3g-asiakkaita on hienoisesti enemmän kuin kilpailijoilla", Tiuraniemi sanoo.

Palveluoperaattoreita DNA:n verkossa ovat Maingate, Fujitsu Services, Go Communications, Aina Group ja Setera.

DNA arvioi aiemmin saaneensa toisen neljänneksen aikana yhteensä noin 30 000 uutta liittymää, ja yhteensä liittymiä oli noin 950 000. Silloin DNA uskoi miljoonan liittymän rajan ylittyvän vuoden loppuun mennessä.

DNA kasvoi yli miljoonaan kännykkäliittymään
Tagit: DNA
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös