DNA:n 3g-verkko kasvaa 15 uudella kaupungilla
DNA kertoo, että sen 3g-verkko laajenee yli 15 uuteen kaupunkiin syys–lokakuun aikana. 3g-palveluita on myös jatkossa mahdollista käyttää Pohjois-Suomen suurimmissa laskettelukeskuksissa. DNA kertoo kehittävänsä 3g-palvelualueidensa lisäkattavuutta pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Lahdessa ja Savonlinnassa. Verkon laajennusten jälkeen DNA:n mukaan sen 3g-palvelualueilla asuu yli 35 prosenttia suomalaisista.
Uusimmat palvelualueet avataan ensimmäiseksi Turussa ja Vaasassa 11. syyskuuta. DNA:n 3g-verkko otetaan käyttöön Kuopiossa 18. syyskuuta ja Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Lohjalla, Oulussa, Porvoossa sekä Raumalla 25. syyskuuta. Lokakuussa 3G-verkko avataan Kotkassa (2.10.), Mikkelissä (9.10.), Salossa (23.10.) ja Porissa, Jyväskylässä, Kouvola-Kuusankosken alueella sekä Haminassa (30.10.).
Edge käyttöön
DNA:n gsm/gprs-verkkoa päivitetään edge-tekniikkaan Kymenlaakson ja Varsinais-Suomen alueilla, Oulussa sekä paikallisesti myös muualla Suomessa syyskuun 2006 loppuun mennessä.
DNA:n mukaan edge-päivitysten myötä useampi dna-asiakas pääsee hyödyntämään gprs:ään verrattuna jopa nelinkertaista tiedonsiirtonopeutta. Edge-puhelimia on myynnissä jo yli 100 mallia, ja se on lisäksi perusominaisuutena useimmissa 3g-puhelimissa.
Automaattiset asetukset
DNA kertoo käynnistäneensä kesän aikana palvelun, joka toimittaa asiakkaan käytössä olevaan puhelimeen sopivat, yleisimpien tiedonsiirtopalveluiden asetukset automaattisesti aina puhelinta vaihdettaessa tai kun uusi asiakas ottaa dna-liittymän käyttöön. Asetukset ovat tarjolla muun muassa puhelinten WAP- ja internet-selaimiin sekä mms-palvelua varten.








