Ebayn yllä leijuu myrskypilviä
Maailman suurin ja menestyvin nettihuutokauppa Ebay saattaa kompastua pahoihin vaikeuksiin. New York Timesin mukaan kauppapaikka halutaan saattaa vastuuseen sen kautta myytävistä tavaroista, koska monet asiakkaat ovat saaneet jotakin aivan muuta kuin ovat ostaneet. Ebayn kanta on, että he vain saattavat myyjät ja ostajat yhteen, kauppatavarasta heillä ei ole vastuuta.
New York Timesin kertomassa tapauksessa keräilijä oli ostanut Ebayn välityksellä koruja, jotka osoittautuivat väärennetyiksi. Pettyneen keräilijän lisäksi myös Tiffanyn jalokiviliike on haastanut huutokauppasivuston oikeuteen. Jos nämä kanteet menestyvät, odotettavissa on samanlaisten haasteiden vyöry.
Mahdoton tarkistaa ja taata
Tapahtumat uhkaavat Ebayn toimintaa kokonaisuudessaan. Jo korvaukset saattavat muodostua raskaiksi kantaa, mutta koko nettihuutokaupan liike-idea saattaa tällä tiellä edettäessä ajaa raskaasti kiville.
Rekisteröityneitä käyttäjiä Ebaylla on 180 miljoonaa, ja myyntikohteita on kaiken aikaa keskimäärin 60 miljoonaa. Voi vain kuvitella, minkälaisia resursseja vaaditaan, jos pyritään selvittämään onko kaikilla myyjillä puhtaita jauhoja pussissa ja aitoa tavaraa myynnissä.
Ebayn edustaja Hani Durzy levittelee käsiään New York Timesin kuulemana: "Kauttamme myytävät tavarat eivät missään vaiheessa ole meidän ominaisuuttamme. Emme ole asiantuntijoita, kun puhutaan vaatteista, autoista tai jalokivistä. Meidän alaamme on markkinapaikan rakentaminen sekä ostajien ja myyjien saattaminen yhteen."








