Economasta Personec

Halu vahvistaa Personec-brandia
Economasta Personec Kuva: Personec

Taloushallinnon ratkaisuja ja palveluja tarjoava Economa Oy vaihtaa heinäkuun alussa nimensä Personec Financials Oy:ksi. "Haluamme entisestään vahvistaa pohjoismaista Personec-brandiamme", viestintäjohtaja Markku J. Tuominen Personecista kertoo.

Suomessa on aiemmin Personec-nimen alla toiminut henkilöstöhallinnon ohjelmistoihin ja palveluihin erikoistunut Personec Oy, jonka toiminta jatkuu entisellään. Economan nimenvaihdos ei vaikuta myöskään tulevan Personec Financialsin operatiiviseen toimintaan.

"Talous- ja henkilöstöhallinnon liiketoimintamme lähestyvät luonteeltaan toisiaan koko ajan, muun muassa ulkoistamis- ja konsultointipalveluiden kysyntä kasvaa molemmilla sektoreilla. Toimimalla yhden tavaramerkin alla haluamme viestiä asiakaskunnallemme, että tarjoamme liiketoiminnan tukiprosesseja tukevia tuotteita ja palveluita yhtenä, pohjoismaisena Personecina", Markku J. Tuominen Personecista sanoo.

Osa Tietoenatoria

Economa kuuluu Personec Groupiin, joka on osa Tietoenatoria, ja sen omistajia ovat Tietoenator ja Nordic Capital. Ennen Personec-nimen vaihtoa Economa tunnettiin nimellä Tietoenator Financial Resource Management Oy. "Personec-tavaramerkkimme sisäänajo markkinoille on onnistunut hyvin. Tunnettuutemme on noussut itse asiassa odotuksiamme ripeämmin", Tuominen kehuu.

Tagit: Economa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös