Eeyeltä ilmainen tietoturvapaketti

Kaikki paitsi haittaohjelmatorjunta
Eeyeltä ilmainen tietoturvapaketti

Tietoturvayhtiö Eeye, joka on tullut tunnetuksi lukuisien Microsoftin tuotteisiin liittyvien turva-aukkojen löytäjänä, on nyt julkaissut työaseman tietoturvapaketin. Kotikäyttäjien turvapaketti, Eeye Blink Personal Edition on ladattavissa netistä ilmaiseksi.

Eeye on jo melkein kymmenen vuoden ajan kehittänyt myös tietoturvan ohjelmistoja, esimerkiksi tunkeutumisen havainnointiin ja estämiseen. Nyt yritys on laajentanut Blink-ohjelmistoaan niin, että se kattaa melkein koko työaseman tietoturvan.

Samalla yhtiö julkaisee ensi kertaa ilmaisen version tietoturvaohjelmastaan, kotikäyttäjille tarkoitetun Blink Personal Edition -ohjelman, jonka voi ladata yhtiön sivuilta.

Kaikki paitsi virustorjunta

Blink-tietoturvaohjelmistoon kuuluu sovellustason palomuuriohjelmisto, henkilöllisyysvarkauksien esto, hyökkäyksien esto, sovellusten ja rekisterin suoja sekä esimerkiksi haavoittuvuuksien etsintä. Paketissa ei kuitenkaan ole virustorjuntaa, joten se ei siinä mielessä korvaa vielä esimerkiksi F-Securen tai Symantecin tapaisia kokonaispaketteja. Pakettia voi toki täydentää netin ilmaisilla virustorjuntaohjelmilla.

Professional-versiossa on mukana myös vakoiluohjelmien torjunta, mutta ilmaisessa Blink Personal -versiossa ei tätä ominaisuutta löydy. Eeye on ilmoittanut, että se pyrkii tulevaisuudessa lisäämään tuotteisiinsa myös virustorjunnan ominaisuuksia, mutta ne eivät välttämättä tule ilmaiseen versioon.

Kaupallinen Blink Professional versio sisältää yritysten tarvitsemia lisäominaisuuksia, esimerkiksi tuen Windows-palvelimille ja vanhoille Windows NT4 -työasemille. Tärkein ero on se, että Professional-versiossa tulevat mukana keskitetyn hallinnan työkalut.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös