Effi tyrmää työnantajien oikeudet lukea sähköposteja
Myös kansalaisjärjestö Effi (Electronic Forntier Finland) vastustaa liikenne- ja viestintäministeriön valmistelemaa sähköisen tietosuojalain muutosta, joka antaisi yrityksille nykyistä laajemmat oikeudet käsitellä työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja esimerkiksi tietovuotoepäilyissä. Effi tukee lausunnollaan oikeusministeriön kantaa, jonka mukaan lakiluonnos on perustuslain vastainen.
Effin mukaan LVM:n valmistelema lakimuutos uhraa ihmisten yksityisyyden epämääräisten uhkakuvien perusteella. Järjestö muistuttaa, ettei työntekijöiden sähköpostien tunnistetietojen antaminen työantajan luettavaksi edes estäisi yrityssalaisuuksien vuotamista, koska niitä voisi edelleen kuljettaa ulos esimerkiksi paperilla, usb-muistin mukana tai lähettää internetin sähköpostipalveluiden kautta.
Väärinkäyttöä vaikea valvoa
"Lakiesitys antaisi yrityksille ja muille yhteisöille valtuuksia, joita normaalisti poliisinkin täytyy anoa tuomioistuimelta. Miten valvottaisiin, ettei näitä oikeuksia käytettäisi väärin?", Effin hallituksen puheenjohtaja Tapani Tarvainen ihmettelee järjestön tiedotteessa ja jatkaa: "Ylityöllistetty tietosuojavaltuutettuko sitä valvoisi, kun tarkoitukseen ei edes ole luvassa lisäresursseja?".
Effi katsoo olevansa samoilla linjoilla oikeusministeriön lainvalmisteluosaston kanssa, joka on järjestön tulkinnan mukaan pitänyt lakitekstiä perustuslain vastaisena.
"Laki olisi toteutuessaan suuri harppaus kohti totalitaarista yhteiskuntaa. Taannoisia Soneran ja Nokian teletietojen urkintatapauksia ajatellen tuntuu merkilliseltä, että nyt moista toimintaa ollaan suoraan laillistamassa", Tapani Tarvainen ihmettelee.








