Elcoteq vaihtaa Espoon Luxemburgiin

Samalla tulosvaroitus
Elcoteq vaihtaa Espoon Luxemburgiin

Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq antoi tulosvaroituksen ja kertoi siirtävänsä kotipaikkansa ja pääkonttorinsa Luxemburgiin. Liiketuloksen kerrotaan jäävän noin puoleen kolmannen neljänneksen tasosta.

Elcoteq siirtää Espoossa olevan pääkonttorinsa Luxemburgiin. Yhtiön mukaan kotipaikan siirtäminen toteuttaa Elcoteqin kansainvälistymisstrategiaa ja parantaa yhtiön kilpailukykyä. Yhtiö kertoo sen operatiivisen päätöksenteon siirtyneen jo aiemmin Suomesta eri maantieteellisille alueille ja konsernin kansainväliseen toimistoon Zugiin Sveitsiin.

Yhtiön mukaan kotipaikan siirto ei vaikuta Elcoteqin taloudellisen tulokseen tai veroasteeseen, eikä siirron ei myöskään oleteta aiheuttavan olennaisia kustannuksia.

Elcoteqin mukaan yhtiön kotipaikan siirto ei edellytä henkilöstön siirtoja, tai vaikuta henkilöstön työsopimusten ehtoihin tai Suomen henkilöstön sosiaaliturvaan tai verotukseen.

Suomessa olevia toimintoja ei yhtiön mukaan ole tarkoitus siirtää Luxemburgiin kotipaikan siirron yhteydessä, eikä siirto vaikuta yhtiön tuotannolliseen toimintaan.

Tulosvaroitus

Samassa hengenvedossa yhtiö antaa tulosvaroituksen. Yhtiön arvion mukaan viimeisen neljänneksen liikevaihdon arvioidaan jäävän hieman alle ja liiketuloksen jäävän noin puoleen kolmannen neljänneksen tasosta.

Yhtiö arvioi aiemmin neljännen vuosineljänneksen liikevaihdon ja liiketuloksen olevan kolmannen neljänneksen tasolla.

Tagit: Elcoteq
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös