Elektroninen hintalappu paperista edullisempi
Tavaratalot ja myymälät haluaisivat muutella tarjoushintojaan useammin ja nopeammin. Radioteitse päivittyvät elektroniset hintalaput antavat tähän mahdollisuuden, mutta tähän asti niiden hintataso on ollut kalliimpi kuin perinteisten paperisten hyllynreunalappujen.
Nyt yhdysvaltalainen W5 Networks on kehitellyt elektronisten hintalappujen järjestelmän, jossa lapun ja sen ylläpidon kustannukset päihittävät vastaavan paperilapun kustannukset.
W5 Networksin hintalappujen tietoliikenne perustuu omaperäiseen kaksisuuntaiseen radiotekniikkaan, joka mahdollistaa hintalapulle jopa viiden vuoden käytön tavanomaisella kolikkoparistolla.
Kaksisuuntaisia tietoja
Kaksisuuntaisuus mahdollistaa myös paluuviestin, esimerkiksi tiedon siitä, että hintalapun tiedot myös muuttuivat. Lisäksi lappuihin voidaan liittää ympäristöä seuraavia antureita, kuten kylmäkaappeihin hälytys liian korkeasta lämpötilasta.
Radiotekniikka perustuu 5,6 gigahertsin unii (unlicensed national information infrastructure) ja 4,2 gigahertsin ultra wide band (uwb) -tekniikoiden yhteiskäyttöön. Näillä taajuusalueilla ei myöskään synny konfliktia myymälässä mahdollisesti jo olevien Wifi-järjestelmien kanssa.
EU:n alueella 5,6 gigahertsin taajuusalueella voidaan käyttää aina yhden watin lähetystehoa ja 4,2 gigahertsin uwb-tekniikan käytölle ollaan parhaillaan luomassa tilapäisratkaisua. (Prosessori)








