Elisa aloittaa eu- ja fi-osoitteiden rekisteröinnin

Nopeus ratkaisee
Elisa aloittaa eu- ja fi-osoitteiden rekisteröinnin

Eu- ja fi-domainien ennakkorekisteröinti on alkanut myös yksityishenkilöille. Elisa arvioi, että kysyntä tulee olemaan vilkasta, eli kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

Elisa kertoo, että henkilöasiakkaat voivat maksutta hakea ennakkoon eu- ja fi-domaineja. Domainin voi saada omalle nimelleen, jolloin se voi olla esimerkiksi muodossa etunimisukunimi.fi tai etunimisukunimi.eu. Yksityishenkilöt voivat hakea myös minkä tahansa muun nimistä domainia, joka ei loukkaa esimerkiksi yrityksen nimeen tai tavaramerkkiin perustuvaa oikeutta. Toisen henkilön nimeen perustuvaa domainia ei kuitenkaan voi saada.

Yrityksille uutta eu-domainit

Yritysasiakkaat voivat ennakkorekisteröidä esimerkiksi yrityksen nimeen tai tavaramerkkioikeuteen perustuvia eu-domaineja. Fi-domainit ovat olleet jo vuodesta 1986 yritysten saatavilla. Sekä henkilö- että yritysasiakkaat voivat tehdä ennakkorekisteröinnin Elisan sähköisen tilauslomakkeen kautta.

"Suomessa yksityishenkilöt ovat luonnollisesti hyvin kiinnostuneita uudesta mahdollisuudesta saada fi-domain käyttöönsä. Samannimisten hakijoiden oikeus verkkotunnukseen määräytyy aikaprioriteetin perusteella, eli siinä mielessä kannattaa olla ajoissa liikkeellä", toteaa Anita Ovaska Elisasta.

Uudet fi-domainit ovat käytettävissä 1.3.2006 ja eu-domainit 7.4.2006.

Tagit: Elisa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös