Elisa jatkaa ulkoistuksiaan asennustöissä
Elisa jatkaa organisaationsa tehostamista, ja viime kuukausien lopetukset sekä ulkoistukset saavat jatkoa. Kentällä tapahtuvia asennustöitä ulkoistettiin Etelä-Suomessa jo keväällä, ja nyt sama linja jatkuu muualla Suomessa.
Elisa kertoo, että asiakasasennuksiin ja huoltotöihin liittyviä kenttätoimintoja ulkoistetaan Daxtumille. Yhtiöt ovat tehneet virallisesti asiasta sopimuksen eilen, ja ulkoistettaviin alueisiin kuuluu Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueet. Toimintojen pääpaikkoina ovat Jyväskylä ja Joensuu.
Ulkoistuksen yhteydessä 47 henkilöä siirtyy Elisalta vanhoina työntekijöinä Daxtumin palvelukseen. Alueellisesti henkilöstöä siirtyy Jyväskylässä 26 ja Joensuussa 21 henkilöä. Muutos tapahtuu vuoden vaihteessa.
Ulkoistamisen buumi jatkuu
Elisa kertoo, että asiakasasennuksien kenttätoimintojen ulkoistaminen on osa yhtiön vuosille 2005–2007 sovittua toiminnan tehostamisohjelmaa. Ulkoistuksella Elisa kertoo vahvistavansa toiminnan joustavuutta ja kilpailukykyään. Toisin sanoen Elisan organisaatiosta halutaan pienempi sekä ketterämpi ja kustannuksia halutaan alas.
Toukokuun lopussa Elisa teki vastaavan ulkoistuksen Uudellamaalla ja Hämeessä. Silloin kenttätoiminnoista siirtyi 281 henkilöä Relacomin palvelukseen.
Kesäkuussa Elisa ulkoisti palkanlaskentaansa ja 35 henkilöä siirtyi Pretaxille. Huhtikuussa Elisa sai vähennettyä vapaaehtoisten irtisanomispakettien turvin noin 200 henkilöä. Viime viikolla Elisa ilmoitti luopuvansa yleisöpuhelimistaan.
Daxtum Oy on perustettu 1988, ja se kuuluu Aro Yhtiöihin (Sähkö-Aro, OVL Tekniikka, Daxtum). Daxtumin liikevaihto oli viime vuonna noin 7 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 110 työntekijää. Yhtiö toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Vaasassa.








