Elisalta 24/1 megabittiä 50 eurolla kuussa

Samalla saatavuusalue laajenee
Elisalta 24/1 megabittiä 50 eurolla kuussa

Elisa laskee nopeimman 24/1M adsl2+-liittymänsä hinnan pääkaupunkiseudun lisäksi suurimmissa kunnissa nykyisestä 68,90 eurosta 49,90 euroon kuukaudessa. Pienemmillä paikkakunnilla hinnaksi tulee 59,90 euroa kuukaudessa. Samalla Elisa laajentaa 24 megabitin liittymien saatavuusalueen periaatteessa valtakunnalliseksi.

Osastopäällikkö Tiina Kovero Elisasta kertoo, että 24 megabitin liittymä tulee saataville koko Elisan runkoverkon alueelle marraskuun alussa. 24 megabitin liittymä maksaa ainakin Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa 49,90 euroa kuukaudessa. Hinnat ovat paikkakunnittain Elisan hinnastossa.

Elisan mukaan uudet hinnat ovat heti nähtävissä Elisan nettisivuilla niiden paikkakuntien osalta, joita muutos koskee. Elisa aikoo myös tiedottaa asiakkailleen hintojen laskusta.

Tiina Kovero muistuttaa, että 24 megabitin liittymän saatavuuteen vaikuttaa tilaajalinjan pituus, joka voi Elisan mukaan olla enintään kolme kilometriä.

Elisa laskee olevansa Suomessa laajakaistan markkinajohtaja. Viimeisimmän osavuosikatsauksen mukaan yhtiöllä on yli 1,3 miljoonaa kiinteän verkon liittymää, joista laajakaistaliittymiä yli 479 000.

Elisalta 24/1 megabittiä 50 eurolla kuussa
Tagit: Elisa, Laajakaista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös