Elisan laajakaistat pätkivät

Tuhansien asiakkaiden laajakaistaliittymät poikki
Elisan laajakaistat pätkivät

Elisan verkkoa vaivasi sunnuntai-iltana laaja verkkokatkos, joka vaikutti sekä Elisan että Saunalahden nimellä myytäviin adsl-liittymiin. Katkos vaikutti useisiin tuhansiin asiakkaisiin, ja oli pisimmillään noin kahdeksan tuntia.

Elisan viestintäjohtaja Veli-Pekka Nummikoski sanoi STT:lle sunnuntaina, että syynä häiriöön oli tekninen vika, joka saatiin nopeasti korjattua.
Tietokone-lehden tietojen mukaan vika olisi kuitenkin koskettanut osaa asiakkaista kello kahdesta iltapäivällä iltakymmeneen asti eli kahdeksan tuntia.

Elisan viestinnästä vahvistetaan, ettei vika korjaantunut kaikilla asiakkailla heti. "Tilanteen normalisoituminen kesti joidenkin asiakkaiden osalta klo 22.30 asti. Tekninen vika saatiin korjattua aiemmin, mutta ruuhkan purkaminen kesti odotettua kauemmin", tiedottaja Mari Koivula kertoo Tietokone-lehdelle.

Elisan mukaan vika koski kaikkiaan joitain tuhansia asiakkaita. Elisan omien laajakaistaliittymien lisäksi vika aiheutti katkoksia myös Elisan verkossa oleviin Saunalahden liittymiin.

Nettiyhteyksien toimimattomuus johtui siitä, että laitevian takia liittymät eivät aina saaneet yhteyteen vaadittavaa ip-osoitetta dhcp-palvelimilta.

Laajakaistakatkoksista jatkossa hyvityksiä

Vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa voimaan astuvaksi suunnitellun viestintämarkkinalain uudistuksen jälkeen kuluttajien on määrä saada hyvityksiä katkos- ja vikatilanteista 15 euroa alkavaa viikkoa kohti.

Operaattorit ovat arvostelleet laissa sitä, ettei se tarkkaan määrittele kuinka pitkä vikatilanteen tulisi olla.

Kolmessa viestintämarkkinalain pykälässä säädetään "merkittävästä häiriöstä". Lain noudattamista sekä soveltamista valvovat aikanaan Kuluttajavirasto ja Viestintävirasto.

Elisan laajakaistat pätkivät
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös