Elisan verkossa laaja katkos

Laajakaista- ja web-palvelinasiakkailla koko maassa
Elisan verkossa laaja katkos

Elisa on tiedottanut laajasta verkkokatkoksesta, joka vaikuttaa koko maahan. Vika koskee Elisan adsl-laajakaista- ja web-palvelinhotelliasiakkaita laajasti.

Vika johtuu Elisan mukaan sähkönsyöttöhäiriöstä. Elisa tiedottaa vian alkaneen tänään kello 10:15 ja jatkuvan edelleen. Ongelma on saatu osittain jo korjattua, ja loppujen asiakkaiden osalta korjaustoimia jatketaan edelleen. Vika johtuu Elisan mukaan siitä, että sähkönsyötön varajärjestelmät eivät heti käynnistyneet, mistä seurasi osan järjestelmistä alasajo.

Hyvitys asiakkaille viiden päivän jälkeen

Tiedottaja Tuula Laksola Elisasta kertoo, että vika koskee isoa osaa Elisan asiakkaista, mutta tarkemmin vian laajuutta ei uskalleta arvioida. Laksola korostaa, että näin laajat katkokset ovat Elisalla erittäin harvinaisia.

Tuula Laksola sanoo, että Elisa maksaa hyvityksiä katkoksen johdosta asiakkaille vain, jos vika kestää enemmän kuin viisi päivää. Silloin Elisa korvaa 8,5 euroa jokaiselta päivältä, mutta kuitenkin enintään kahden viikon ajan.

Kuluttajavirasto on esittänyt, että laajakaistaliittymien vikojen hyvitykset pitäisi säätää lailla. Viestintämarkkinalain uudistus onkin eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä, mutta siinäkään ei oteta kantaa nykyisessä muodossaan katkoksen kestoon.

Elisan verkossa laaja katkos
Tagit: Adsl, Elisa, Katkos
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös