Enfon kilpailuvalttina suomalaisuus ja pieni koko
It-palvelumarkkinan suurin kasvupotentiaali on keskisuurissa yrityksissä, uskoo Enfon toimitusjohtaja Arto Herranen. "Toisin kuin suuryritykset, moni keskisuuri yritys tuottaa vielä suuren osan tietotekniikkapalveluistaan itse. Ulkoistamalla it-toimintoja sopivan kokoiselle, luotettavalle, lähellä toimivalle ja samaa kieltä puhuvalle kumppanille ne pystyvät tehostamaan toimintaansa turvallisesti. Tämä luo pohjaa it-palvelumarkkinan ja Enfon kasvulle".
Herrasen mukaan keskisuuret ja muut alle 1 000 henkilöä työllistyvät yritykset pystyisivät hyödyntämään tietotekniikkaa liiketoiminnassaan nykyistä tehokkaammin.
Keskisuurista asiakkuuksista kilpailtaessa Enfo näkee sopivan kokonsa ja suomalaisuuden olevan keskeiset kilpailukeinonsa. "Alan suuret toimijat hakevat kilpailuetua halvemman kustannustason maista, mutta Enfossa luotamme suomalaisen henkilöstön osaamiseen ja sitä kautta syntyvään kilpailuetuun", Herranen sanoo.
Enfo kertoo tavoittelevansa kuluvana vuonna yli 130 miljoonan euron liikevaihtoa, missä on 15 prosenttia kasvua vuoteen 2005 verrattuna. Vuonna 2005 konsernin liikevaihto oli 113,7 miljoonaa euroa. Tavoitteena kerrotaan olevan myös kannattavuuden parantaminen.








