Ennuste: It-investoinnit jatkavat kasvuaan ensi vuonna

Ulkoistukset eivät juurikaan laske henkilöstökuluja
Ennuste: It-investoinnit jatkavat kasvuaan ensi vuonna

Market-Visio arvioi positiivisen kehityksen tietotekniikkamarkkinoilla jatkuvan Suomessa ensi vuonna. Tutkimusyhtiön mukaan jopa puolet organisaatioista aikoo kasvattaa it-toiminnan kustannuksia ensi vuonna.

"Kasvu keskittyy nimenomaan keskisuuriin yrityksiin ja terveydenhuoltoon. Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että suuretkin yritykset olisivat hieman vilkkaammin lisäämässä it-panostuksiaan vuonna 2007", kommentoi Market-Vision analyytikko Leena Mäntysaari.

Market-Vision mukaan nyt panostetaan tietotekniikkaympäristön ja sovelluskannan kehittämiseen ja uudistamiseen. Hallintaan ja ylläpitoon liittyvät kustannukset pysyvät tutkimuksen mukaan ennallaan.

Organisaatioiden oman it-henkilöstön osuus it-toiminnan kokonaiskustannuksista ei Market-Vision mukaan ole merkittävästi pienentynyt, vaikka organisaatioiden it-henkilöstömäärät ovatkin laskeneet. Ulkoistusten myötä tukipalveluhenkilöstöä siirtyy palveluyritysten palvelukseen ja organisaation henkilöstörakenne muuttuu.

Erilaisten asiantuntijoiden ja projektiosaajien suhteellinen osuus organisaatioiden henkilöstömäärästä on nyt aiempaa suurempi, mikä Market-Vision mukaan selittää sen, etteivät henkilökustannukset ole pienentyneet.

Market-Vision arviot perustuvat sen omiin näkemyksiin ja puhelinhaastatteluihin, joihin osallistui 176 yrityksen ja julkisen sektorin organisaatioiden edustajaa kesäkuussa 2006. Vastaajayritysten liikevaihto on vähintään 20 miljoonaa euroa. Vajaa kolmannes organisaatioista edustaa julkista sektoria.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös