Ericssonin Turun tuotekehitysyksikkö Elektrobitille
Ruotsalainen Ericsson luopuu ohjelmistoihin keskittyneestä Turun tuotekehitysyksiköstä, ja myy sen liiketoiminnan suomalaiselle Elektrobitille. Ericssonin tavoite on vähentää kustannuksia ja keskittää Suomen toiminta Kirkkonummelle, kun taas Elektrobit haluaa vahvistaa aluetta, joka on sen uuden strategian mukaan yhtiön toinen kivijalka.
Yhtiöiden mukaan kaikki 65 Turun tuotekehityksen työntekijää, pääosin ohjelmisto-osaajia, siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen lokakuun alussa vanhoina työntekijöinä. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa tai muita sopimusehtoja ei julkisteta.
Ericsson selittää päätöstä sillä, että kilpailukyvyn jatkuva parantaminen on tärkeä osa Ericssonin tuotekehitystä. Runkoverkon kehitystoimintaa tehostetaan maailmanlaajuisesti, ja siihen liittyen Ericsson keskittää Suomen toimintaansa Kirkkonummen päätuotekehityskeskukseen.
Ericssonilaisia Suomessa jatkossa 900
"Halusimme myydä Turun tuotekehitysyksikön liiketoiminnan yritykselle, joka on sitoutunut kehittämään sen toimintaa pitkällä tähtäimellä ja toiminaan alihankkijana Ericssonille. Elektrobit vastasi parhaiten näihin vaatimuksiin", Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Janne Laitala sanoo.
Suomen Ericssonin tutkimus ja tuotekehitys jatkaa edelleen Kirkkonummen päätoimipisteessä kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen tuotteiden ja tietoturvaratkaisujen parissa. Yhtiön mukaan tutkimusyksikössä tutkitaan jo seuraavan sukupolven ratkaisuja.
Elektrobit keskittyy auto-ohjelmistoihin ja langattomiin ratkaisuihin
Ericssonin tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan lisäksi Suomessa sijaitsee yli 100 eurooppalaisen operaattorin matkapuhelinverkkojen toimituksista ja tuesta vastaava asiakaspalvelukeskus sekä myyntiyksikkö. Ericssonilaisia on Suomessa kaupan jälkeen noin 900.
Elektrobit taas kertoo, että kauppa tukee yhtiön keväällä linjaamaa uutta strategiaa, jonka mukaisesti yhtiö tulee keskittymään kahteen liiketoimintaan, langattomiin viestintäratkaisuihin ja autonsisäisiin ohjelmistoihin. Kauppa vahvistaa langattomiin viestintäratkaisuihin sisältyvän Radio Network Solutions -yksikön toimintaa. Elektrobit työllistää noin 1900 henkilöä 15 maassa. Viime vuoden liikevaihto oli 212,5 miljoonaa euroa.








